Metelimedia – unohtuiko markkinointi


Oman asuinkuntani Sastamalan tunnettuus on melko heikko. Entinen nimi, Vammala, onkin sitten jo tunnetumpi monen korvaan. Kuntaliitosten myötä Vammala hävisi kartalta ja Vammalaan ohjataan Sastamala kylteillä. Kaikki muut paikkakunnat jotka ovat nykyään Sastamalaa, ovat pitäneet omat nimensä tienviitoissa.

Tämä jo itsessään luo kuntamarkkinoinnille paineet. Mikä se Sastamala oikein on ja missä se sijaitsee. Olemme pinta-alaltaan Pirkanmaalla ja koko Suomessa melko iso kaupunki. Väkiluku ei ole kummoinen mutta kyllähän täällä tapahtuu ympäri vuotta ja tämän kokoisella alueella on niin paljon nähtävää ettei sitä yhden kesän aikana ehti katsoa.

Väitän että Sastamalan markkinointia on hoidettu sen syntymästä asti huonosti. Tässä kaupungissa ei päättäjät ymmärrä mahdollisuuksia, eikä markkinoinnista vastaavat osaa sitä suunnitella tai ostaa ulkopuolelta.

Ymmärrän ettei pienessä maaseutukaupungissa tekemisen taso voi olla huippua, mutta kun nyt tuntuu siltä ettei tekemistä ole ollenkaan ilmassa

Asioita voisi tehdä niin paljon paremmin, organisoidummin ja tehokkaammin, jotta kesälomaansa kotimaassa viettävät löytäisivät tänne tiensä tai Pirkanmaalta tonttia/taloa etsivät pitäisivät Sastamalaa yhtenä vaihtoehtona.

Vammala on rakennettu ja kasvanut kahden vesistön väliin. Rautavesi ja Liekovesi halkoo yhtä Pirkanmaan kauneinta maisemaa tarjoten niin hyvät asumisen ja elämisen olosuhteet. Mutta täällä me olemme keskenämme, kun ei tänne kukaan ymmärrä tulla. Ja jos vaikka tuleekin, niin Tyrvääläisellä kohteliaisuudella ajamme heidät pois.

Tasavallan presidentti kävi puolisoineen Vanhan kirjallisuuden päivillä tänä kesänä. Miten hyödynsimme sitä missään? Kulttuuriministeri Arhinmäki ei mennyt edes opperajuhlille, mutta presidenti tulee ihan vapaaehtoisesti Sastamalaan. Siinä olisi ollut hyviä mahdollisuuksia nostaa kaupunkiamme kartalle.



Janne Gylling
lauantai 21 heinäkuun, 2012


tagit
Markkinointi metelimedia