Sananen digiähkystä



Välillä on niitä hetkiä kun tekee mieli kirjoittaa. Ajautuu oikein kunnon flow-tilaan ja naputtelee viisi juttua ihan heittämällä. En olisi uskonut sitä itsestäni vielä pari vuotta sitten. Vihasin, tai en ainakaan rakastanut kirjoittamista. Kuvallinen viestintä oli siihen asti ollut mielenkiintoisempaa kuin kirjallinen.

Lukihäiriöinen ja kirjoitusvikainen. Siinä varmaan kahdella sanalla kuvattuna oman kirjoittamisen lähtökohdat. Suomen huonoin oikolukija ja kielioppivirheiden kuningas.

Täytyy myöntää että välillä sitä itsekin kärsii oikein kunnon digiähkystä. Blogit ja postaukset tulevat korvista pihalle. Tekisi mieli sulkea puhelin ja olla ihan hiljaa keskellä erämaata, mökissä jossa ei ole sähköä eikä 3G-verkkoa.

Olen ehkä muuttunut hieman kriittisemmäksi sisältöjä kohtaan joita itse kulutan. Varsinkin arkena arvostan sellaisia palveluita jotka keräävät eri sisällöt minulle yhdeksi selkeäksi paketiksi. Viikonloppuisin tykkään vain hukkua verkkoon ja selailla kaikkea sitä mitä edestäni löydän. Arkisin esimerkiksi Mashable ja The Verge ovat itselläni sellaisia joita kahlaan aamujunassa nopeasti läpi. Ehkä kaksi harvinaista sivua joiden selaamisen aloitan etusivulta. Pääosin kun sisällöt ja mielenkiintoiset artikkelit ilmestyvät eteeni niin facebookin kuin twitterin kautta.

Voiko verkossa olla liikaa?

Moni puhuu ”ilmatilan ottamisesta” itselleen. Kun tuotat sisältöä omasta aiheestasi riittävän paljon, voit dominoida helposti varsinkin suomenkielellä erilaisia aiheita. Aika harva kuitenkin vielä tuottaa aktiivisesti sisältöjä. Mutta otetaanpa esimerkiksi sosiaalisen median palveluita ja konsultointia tarjoavat yritykset. Kyseisistä yrityksistä jo iso osa tuottaa aktiivisesti juttuja, artikkeleita, videoita ja muita sisältöjä kanaviinsa. Miten siis erottua massasta, jota kertyy ympärille kun jokainen kirjoittaa samasta aiheesta?

Olen nyt naputellut tänne yli 280kpl kirjoituksia. Niiden avulla täällä käy kuukaudessa n. 20.000 eri vierailijaa. Olen viimeaikoina julkaissut samoja juttuja myös LinkedInissä, jossa jutut keräävät vielä huomattavasti vähemmän lukukertoja. Toki täytyy huomauttaa, että rima on siellä tykkäämiselle selkeästi matalampi kuin täällä blogin puolella.

Itse olen perustellut kirjoittamista sillä, että se auttaa asioiden selittämisessä myös asiakaskohtaamisissa. Se ohjaa minua kirjoittamaan vähintään pari kertaa kuukaudessa, joskus jopa pari kertaa päivässä. Liika miettiminen ja analysointi varsinkin henkilökohtaisen blogin kohdalla on mielestäni turhaa. Pelkästään blogin kautta on tullut reilu kymmenen liidiä joka ovat konvertoituneet euroiksi. Onko se suhteessa kirjoitusten määrään ja kirjoittamiseen menneeseen aikaan paljon vai vähän, sitä en tiedä. Toisaalta, näkyvyys verkossa sisällöntuotannon kautta on jotain sellaista jota kukaan ei tavallaan voi vielä pois. Kun parin vuoden päästä täällä on yli viisisataa kirjoitusta, on aika monella tekemistä sen eteen että saisivat yhtä laajan sisältöverkoston aikaiseksi.

Kuinka moni pystyy kirjoittamaan vuodessa sata juttua? Voin kertoa, että ei synny ihan itsestään.

Joskus mietin sitä, että häiritseekö ihmisiä se että kirjoitan niin paljon. Nämä näkyvät kuitenkin vähän joka kanavassa verkostolleni. Toisaalta, kun miettii kuinka vähän postauksistani näkyy esim. Facebookissa oikeasti seuraajille, (todellinen luku taitaa olla jossain alle 20% nurkilla joille ne näkyvät) on oikeastaan ihan sama että montako juttua kirjoitan tai jaan.

Tällä kertaa kirjoitus oli enemmänkin ajatukseen miettimistä Pendolinon syleilyssä. Olkoon tämä muistoksi itselleni. Muista lukea tämä sitten kun 500 tulee täyteen.

Janne Gylling


Avainsanat: digiähky metelimedia Sisältöstrategia verkkoläsnäolo

Lisää kirjoituksia, jos innostuit edellisestä