Ihminen viestii verkossa – osa 2



Olen tässä taas seurannut pari päivää keskustelua Twitterissä. Ihmiset huutelevat toisilleen ja kiukuttelevat kuin pikkulapset.

Mutta hei, sehän tässä sosiaalisessa mediassa on just se juttu. Jokainen meistä voi huudella, tai olla huutelematta toisille, eikä niistä sen suuremmin tarvitse stressata. Vaikka joku kommentoisi tiettyjä ammattiryhmiä, esimerkiksi konsultteja, onko se nyt niin vaarallista. Jos yksittäistä ammattiryhmää mietitään, niin esimerkiksi basistit ovat saaneet kokea jo vuosia suurta vääryyttä. Ja aika isosti on viimeaikoina huudeltu mainostoimistoväelle ja viestintäväelle siitä kuin ulkona he ovat maailman menosta. Suuttuiko joku? Tuskin suuttui.

Ihmisten olisi hyvä kerätä ympärilleen vähän teflonia. Sellainen pieni kerros ettei jokainen pikkuasia aina satu ja tartu.

Toisena juttuna olen miettinyt nyt paljon ihmisten omaa henkilökohtaista some-strategiaa ja kriisiviestintä-strategiaa. Pitäisi ymmärtää että jos on valtava halu ja tarve tulla julkkikseksi ja olla esillä, siihen liittyy aina kääntöpuoli. Julkisuuden kautta syntyy aina pieniä lieveilmiöitä, joihin on varmasti oman mielenterveyden kannalta parasta olla kiinnittämättä huomiota. Jokainen huomionosoitus jonka jaat, antaa vain lisää polttoainetta uusille aiheille ja nostoille. Me ihmiset muistamme asioita ehkä vuorokauden. Kuka valittiin juuri uudeksi Miss Suomeksi? Ei mitään tietoa.

Ajatellaan tilannetta jossa yritys suuttuu kritiikistä ja suutuspäissään syyttää asiakasta koko tilanteesta. No, vähän siihen suuntaan kävi Ellivuoressa. Lopputulos ei tainnut olla ihan se paras mahdollinen. http://matkailuteknologia.blogspot.fi/2011/03/mita-hotelli-ellivuoren-pitaisi-nyt.html

Sillä, miten suhtaudumme itseemme kohdistuvaan kritiikkiin on valtava merkitys.

Ei meidän jokaisen tarvitse olla maailman parhaita viestinnän ammattilaisia, ja jokainenhan meistä tässä vasta opettelee käyttämään sähköisiä kanavia.

Muistaakseni Kiinassa on tapana, että uutenavuotena sanotaan kaikille tutuille vuoden aikana mieltä painaneet asiat ihan päin naamaa, jotta uusi vuosi voidaan aloittaa tyhjältä pöydältä. Ehkä sellaista pöydän puhdistamista tulisi tehdä vähän useammin, jotta meistä jokainen oppisi suhtautumaan itseensä hieman eri tavalla.

Sanotaan että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Pitää paikkansa, mutta vain jos kaikenlainen julkisuus osataan ottaa vastaan ja käsitellä oikein.

Yritykset siirtävät entistä avoimemmin asiakaspalveluaan ja tuotekehitystään verkkoon, niin että se on kaikkien luettavissa ja kommentoitavissa. On turha kuvitella että koko sinne saatu sisältö olisi pelkästään positiivista. Mutta juuri se negatiivinen palaute pitäisi osata kääntää hyväksi. Selkääntaputtelulla ei koskaan saada mitään muutosta aikaan, vaan katsomalla itseään peiliin ja myöntämällä virheenä (case Ellivuori) voidaan rakentaa parempia yrityksiä.

Uskon että Rovio on nyt sen takia niin hyvä ja suuri kuin se on. Eli kun alkuajan pelit eivät olletkaan heti hittejä ja kassamagneetteja, oli pakko opetella katsomaan peiliin ja rakentamaan parempia palveluita ja parempia pelejä. Oppia omista virheistä ja kehittää omaa tekemistä.

 

Vain astumalla pari kertaa harhaan, opit tietämään missä oikea polku kulkee.

Janne Gylling


Avainsanat: digistrategia Markkinointi metelimedia muutos Sisältöstrategia sosiaalinen media verkkoläsnäolo Viestintä