En edes muista koska kirjoitin viimeksi. Töissä on meneillään projekteja joista ei voi vielä huudella, joten se on osaltaan vaikuttanut siihen ettei uskalla vielä kirjoitella edes niiden aiheista.
Kirjaprojekti ei ole niin valmis kuin sen ajattelin olevan tässä vaiheessa. Toisaalta painin edelleen sen asian kanssa että haluanko oikeasti painattaa konkreettisen kirjan. Ehkä julkaisen sen vain metelimedia.fi -osoitteessa jossain kohtaa kesää. Kirjan tavoitteena ei kuitenkaan ole tehdä voittoa, vaan saada lukijat ajattelemaan.
Yhtenä suurena kantavana ajatuksena ns. ”metelin” pitäminen. Pelkkä passiivinen läsnäolo ei johda mihinkään. Ja toisaalta metelin pitäminenkin vaatii paljon muutakin kuin sen, että spämmää samat kirjoitukset joka kanavaan kolmesti päivässä. Sillä saat täysin saman vaikutuksen aikaan kuin automaattisesti generoiduilla viesteillä. Metelimedia on täysin keksitty termi. Jos Googletat sitä, se indexoituu aika hyvin kirjoituksiini. Mitä se sitten oikeastaan tarkoittaa?
Tavoitteena on saada aikaan ns. ”paloautoefekti”, eli tilanne jossa ihmisten mielenkiinto herää ja he kerääntyvät ympärillesi.
Aika harvoin siellä paloauton juurella tapahtuu mitään valtavan mielenkiintoista, mutta silti väkijoukosta suurin osa kertoo tapahtuneesta eteenpäin. Jokainen kuulijasi on viestinkantajasi. Osa seuraajistasi kantaa soihtua todella isolla liekillä ja onkin tärkeää pyrkiä tunnistamaan heidät ja heidän motiivinsa.
Aika harva ihminen tekee täysin pyyteettömästi yhtään mitään toisen puolesta. Kuulostaa ehkä vähän kyyniseltä, mutta tuskin on kovinkaan kaukana totuudesta.
Miksi joku seuraa sinua Twitterissä? Miksi joku pyytää sinut kontaktiksi LinkedInissä? Mitä he haluavat ja miten sinä voisit hyödyntää heitä? He ovat soihdunkantajiasi – oletko miettinyt minkälaista viestiä he sinusta kantavat edelleen?
Kaikki tapahtuu syystä
Tuli kaivettua pitkästä aikaa herra Maslowin tarvehierarkia esille. Jotkut sanovat että alimmaksi siivuksi on tullut Internet. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta jakaisin sen hiukan pienempiin osiin. Mitä internet sitten oikein pitää sisällään ja mitä se tällä hetkellä on? Miksi joku ei tulisi toimeen ilman nettiä? Onko se mennyt meidän perustarpeiden edelle?
Olen jakanut yksilön verkkoviestintää kolmeen osaan:
- Kommunikaatio (viestintä, keskustelu, jakaminen)
- Sosiaalinen verkko (huomio, sisäpiiri, seuraaminen, läsnäolo)
- Digitaalinen reviiri (verkoston luominen/kasvattaminen)
Kommunikaatio
Pitää sisällään kaiken se yhteydenpidon jota harjoitamme verkon kautta. Kuvittelemme että ystäviämme kiinnostaa kun käymme kuntosalilla ja lenkillä. Ehkä osaa kiinnostaa, osa on klikannut päivityksesi omasta feedistä pois ja vuosia sitten. Nappaamme kommunikaatiovirrasta mielenkiintoisia aiheita ja osallistumme sitä kautta oman verkostomme sisällöntuontantoon.
Sosiaalinen verkko
Jos olet poissa viikon, et tiedä mistä on puhuttu. Jäät liian helposti ulkopuoliseksi, ellet osallistu aktiivisesti keskusteluun. Tämän kautta löydät aiheita joita voit nostaa esille missä tahansa keskustelussa, tapahtuu se sitten työpaikan kahviossa tai kuntosalin pukuhuoneessa. Jotta sinut huomioidaan, sinun tulee olla läsnä. Jos olet hiljaa ja vain seuraat keksustelua, sinuna ei muista kukaan kuukauden kuluttua. Tässä korostuu sosiaalinen paine olla kokoajan online. Tässä osiossa leveilemme sillä että kuka meitä seuraa ja kuka meidän brändistä tykkää.
Digitaalinen reviiri
Haluamme merkata omaa aluettamme digitaalisessa maailmassa. Rakennamme sähköistä verkostoa johon voimme nojata. On entistä tärkempää tuntea oikeat ihmiset ja liikkua oikeissa piireissä, jos haluat menestyä työmarkkinoilla. Verkoston kasvattaminen on tullut jostain syystä jopa tärkeämmäksi kuin sen sisällön laadukkuus. Yrityksiä vertaillaan numeraalisilla arvoilla toisiinsa. Onko 100.000 tykkääjää parempi kuin 10.000? Kuka sen tietää.. Pienempi aktiivinen ryhmä jonka kulutuskäyttäytymiseen pystyt vaikuttamaan, on liiketoiminnan kannalta tärkeämpi kuin kilpailulla kasaan haalittu porukka jolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta aidosti palveluillesi.
Onko edellämainituissa kohdissa mitään ihmeellistä? Jos mennään ajassa taaksepäin, vaikka vuoteen 1863. Oliko silloin asiat täysin erilailla? Kommunikaatio tapahtui enemmän offline-maailmassa, ihmiset tapasivat toisiaan enemmän naamatusten. Nähtiin toreilla, tienhaaroissa ja markkinoilla. Kuulimme tarinoita joita kerroimme eteenpäin. Niistä syntyi kansantaruja jotka siirtyivät sukupolvilta toisille. Osa ihmisistä eristäytyi ulkopuolelle, jolloin heidät unohdettiin. Osallistuminen keskusteluun vaati aktiivista läsnäoloa eri tilaisuuksissa. Ja pyrimme tutustumaan erilaisiin ihmisiin, joiden kautta pystyimme laajentamaan reviiriämme. Verkostomme kautta hankimme tarvittavat hyödykkeet ja palvelut. Onko siis mikään oikeasti muuttunut?
Digitalisoituminen nähdään useasti valtavana mullistuksena kommunikaation suhteen. Voimme osallistua keskusteluun nopeammin ja laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kekkosen aikana olisi ollut täysin mahdotonta saada yhteyttä istuvaan presidenttiin. No, toisaalta Niinistö ei ole järin aktiivinen verkossa jos vaikka verrataan Obamaan ja siihen miten hän hyödyntää verkkoa.
Maailma on pieni
Raja-aidat ovat kaatuneet. Voit kysyä tosi-tv julkkiselta tai meteorologilta koska tahansa mitä tahansa, ja saat suurella todennäköisyydellä vastauksen. Maailma on pienentynyt, mutta ihmisen perustarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin on pysynyt täysin samana. Kanavat muuttuvat, mutta tarve pysyy samana.
Vuosia sitten oli yrityksiä jotka eivät nähneet sähköpostissa tai kotisivuissa mitään järkeä, saati sitten hyötyä. Muutama vuosi sitten ei tajuttu sosiaalisen media voimaa ja verkkokaupan mahdollisuuksia. Jäädäänkö taas porukalla seuraavastakin aallosta?
