Kirjoittelin Moretagin blogiin hieman taustoistani ja siitä mitä tällä hetkellä teen. Helene Nurmio kävi kommentoimassa LinkedInin puolella kirjoitustani ja halusi kuulla lisää siitä miksi olen sellainen kuin olen. Yritän tässä ainakin jollakin tasolla avata asiaa omasta näkökulmastani. Olkaa hyvä.
Kyllästymisen historia
Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä. Olen aina kaivannut jotain puuhaa. Pienenä poikana suuren osan ajasta piirtelin. Kummisetäni oli töissä paperitehtaassa, joten minulla oli rajaton määrä piirrustuspaperia. Piirtäminen siirtyi jossakin vaiheessa tietokoneelle ja siitä oikeastaan alkoikin luonteva siirtymä siihen mitä nykyään teen.
Harrastukset iltojen täytteenä
Yläasteella aloin soittaa kitaraa. Opettelin ne ”pakolliset metallicat”, mutta aina enemmän kiinnosti uuden luominen. Omat biisit väännettiin useammallakin treenikämpällä ja nauhoitettiin kasetille. Soittaminen, säveltäminen ja sanoittaminen tuntui luontevalta ja kiinnostavalta. Kaikkiaan se, että sai tehdä jotain täysin omaa, tuntui aina kivalta.
Yläasteen jälkeen alkoi karate-harrastus, joka toi edelleen lisää uutta ja mielenkiintoista elämään. Karate, potkunyrkkeily ja salibandy täytti niitä iltoja kun oltu soittelemassa. Pahimmillaan oli joka ilta jotain tekemistä harrastusten parissa. Olin joka kesä jossakin kesätöissä. En osannut mitenkään ajatella sitä tilannetta, että olisin koko kesäloman vain rannalla uimassa. Jotain tekemistä piti aina olla.
Kohti duunia
Opettelin iltaisin piirtelemään Photoshopilla, joskus -95. Samoihin aikoisin alkoi kiinnostus nettisivuihin ja html:n oppimiseen. Käytin lähes kaikki illat ja viikonloput vuosina 95-97 siihen että tein vain uudenlaisia sivupohjia ja yritin oppia paremmaksi. Tein itselleni uudet nettisivut vähintään kerran viikossa. Omat 10.000 tuntia kertyivät aika nopeasti sen lajin parissa. Internet, graafinen suunnittelu ja kotisivut olivat nuoren miehen elämässä iso juttu tuohon aikaan. Kun aloitin ammattikorkeakoulussa vuonna -97, olin yhtenä tyyppinä perustamassa Mänttään yrityskeskusta (Softum Netcenter), jossa työllistin itseni toiminimellä koko opiskeluajan. Vietin päivät koulussa ja tein töitä illat. Tekemistä piti olla, tai muuten oli tylsää.
Kun sitten siirryin koulusta työelämään ja muutin Tampereelle, oli yllättävän vaikea löytää työpaikkaa mainostoimistosta. 2000-luvun alussa pääpaino oli todella paljon printissä ja itseäni kiinnosti netti paljon enemmän. Kävin töissä ihan muissa hommissa, mutta tein iltaisin ja viikonloppuisin nettisivuja ihan kaikille jotka niitä vain kaipasivat. Keräsin portfolioon duuneja niin paljon kuin vain ehdin.
Tässä kohtaa ikää oli noin kaksikymmentäviisi. Olin tehnyt viimeiset vuodet kokoajan jotain. Ja kun vihdoin freelance-hommat muuttuivat täyspäiväiseksi AD duuniksi, jatkoin edelleen iltahommien tekoa. Autoin ihan kaikkia tuttuja heidän nettisivuissaan, levynkansissaan ja julisteissaan. En pyytänyt oikeastaan mistään rahaa. Kun tekemistä oli paljon, tunsin olevani onnellinen. Yksikään viikko ei ollut samanlainen kun sai tehdä mielenkiintoisia duuneja.
Mahdollisuudet aukeaa
Kun 2007 voitin Jarkon kanssa Young Creative Finland -kisan ja kävimme Cannesissa kisaamassa maailman parhaita nuoria suunnittelijoita vastaan, huomasin vihdoin että kaikki se duuni alkaa tuottamaan tulosta. Olin kahden vuoden sisään viidessä eri paikassa töissä ja tulotaso käytännössä tuplaantui. Tein silti edelleen iltaisin omia projekteja ja auttelin tuttuja heidän verkkokauppojen ja verkkosivujen kanssa.
Olin perustamassa vuonna 2009 Markkinointiosakeyhtiö i2:sta, jossa oli viisi innokasta tyyppiä ja taantuma markkinoilla. Yrittäminen ja uuden luominen jatkui edelleen. Parissa vuodessa vanha innostus digitaalisuutta kasvoi entisestään ja siirryin IT-alalle Solitalle. Halusin oppia ja nähdä uutta. Sitä miten isommat hankkeet viedään läpi ja mitä isot organisaatiot toimivat. Olin UX-suunnittelija, palvelumuotoilija ja markkinointijohtaja. Sain tehdä mielenkiintoisia hommia hienojen tyyppien kanssa. Kun mahdollisuus lähteä pieneen startuppiin Flocklerille, en todellakaan halunnut sanoa ei. Janosin edelleen jotain uutta ja erilaista. Kansainvälinen meininki ja reissut Lontoossa jättivät paljon hyviä muistoja. Hienoja hankkeita ja upeita asiakkaita riitti.
Sininen Meteoriitti oli jälleen yksi näistä asioista joihin halusin tutustua. Microsoft -talona tunnettu SiMe oli taas vaihtelua. Valo Intranet ja koko mikkiksen teknologiavalikoima tuli aika äkkiä tutuksi. Tein edelleen iltaisin omia duuneja ja koitin pitää yllä kaikkia mahdollisia taitoja. Tein edelleen vähintään yhden verkkopalvelun joka kuukausi. Pieni teknologianörtti asuu sisälläni, vaikka en koe olevani millään tasolla koodari.
Kun sitten vanha kipinä omasta yrityksestä heräsi, miestä vietiin taas. Ennemmin muuttunut kuin juuttunut. Oli taas aika tehdä jotain uutta..
Lopputulos
Kun katsoo omaa historiaansa 25 vuotta taaksepäin, voi nähdä että en ole oikein koskaan osannut olla paikoillaan. Olen melko varma että minulla on jonkin sortin ADHD joka näkyy tällä tavalla. Olen mielelläni paikoillani hiljaa, ainakin jonkin aikaa, mutta kaipaan tekemistä. Joka kesä on jonkinlainen rakennusprojekti, eli jotain pitää tehdä. Edelleenkään pelkkä auringossa makaaminen ei tunnu mielekkäältä.
Kun tämän liikehdinnän tarpeen tunnistaa itsessään, on huomattavasti helpompi olla. Kääntöpuolena on toki sitä, että en osaa juurikaan sanoa EI. Lupaudun vähän kaikkeen ja huomaan monesti että aika vain loppuu kesken. Ja toisaalta, kun ilmassa on niin monta mielenkiintoista hanketta samaan aikaan, jätän helposti tylsemmät hommat pikkuhiljaa pois. Jos siis koen, että projektit joita esim. teen täysin ilman korvausta eivät jaksa innostaa riittävästi, hylkään ne melko nopeasti. Innostun, mutta kyllästyn.
Nyt aikaa olla kohta neljäkymmentä. Minkäälaista hidastumista ei näytä olevan näköpiirissä, vaan osin vauhti jopa vain lisääntyy. Juokseminen, pyöräily, koiran kanssa ulkoilu, duunihommat.. tekemistä on paljon. Mutta niin pitääkin.
