Vinkkejä verkon hyödyntämiseen


Istuin viimeisen vuoden aikana kuuntelemassa useampaa verkkoon ja sosiaaliseen mediaan keskittyvää yrityksen edustajaa. Sen lisäksi kahlasin erilaisia alan seminaareja ja tapahtumia läpi. Luin artikkeleita, blogeja ja kirjoja. Koitin löytää selkeitä ja yksinkertaisia vinkkejä siihen miten verkossa tulisi käyttäytyä ja miten siitä saa eniten irti.

Aika monella on taipumus tehdä asioista liian vaikeita ja liian moni yrittää sumuttaa kuulijaansa sellaisilla puheilla, että kuulijalle tulee väkisinkin sellainen olo ettei hän tule koskaan pärjäämään verkkonäkyvyyden, sosiaalisen median ja sisältöstrategian kanssa ilman ulkopuolisen apua. Se on sisänsä ymmärrettävää, sillä useimmilla tahoilla on liiketoiminnallisia intressejä saada myytyä palveluitaan organisaatioihin. Olen käyttänyt esimerkkinä niin hammaslääkäriä kuin terapeuttia – molemmilla ammattikunnilla on valtavasti hyötyä siitä että asiakas käy heidän vastaanotollaan enemmän kuin kerran. Samaan tapaan olisi suorastaan hullua, että SoMe -konsultti kävisi asiakkaan neukkarissa vain kerran ja kertoisi silloin kaiken olennaisen. Se ei todellakaan olisi kannattavaa liiketoimintaa.

Pyrin yksinkertaistamaan, että mistä tässä kaikessa on kyse. Jos otetaan tästä koko ilmiöstä pois kaikki huuhaa ja kanavat, voidaan huomata ettei tässäkään asiassa ole mitään uutta. Hyvin pitkälle samat keinot, kuin historian kaikilla suurmiehillä ja tunnettujen puheiden pitäjillä, toimivat edelleen myös verkossa.

Alla listattuna täysin randon järjestyksessä muutama aika selkeä asia, joiden avulla pääsee jo aika pitkälle.

 

1. Mitä enemmän puhut, sitä enemmän sanot

Kun tuotat paljon sisältöä, luot sen mielikuvan että sinulla on paljon sanottavaa. Aika usea taho kirjoittaa hyvin pitkälle samasta aiheesta kymmeniä, ellei satoja kertoja, jolloin se parantaa nopeasti hakukonenäkyvyyttä ja -löydettävyyttä. Tuottamalla paljon, myös harjaannutat itseäsi sisällöntuottajana ja uuden sisällön tuottaminen helpottuu, nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi.

2. Mitä useampi kuulee, sitä suurempi yleisö

Kaiken viestinnän keskiössä on se, että sinun tulee kerätä kuulijakuntaa. Vanha sanonta: ”Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko ääni?” toimii täysin tässäkin asiassa.

3. Asioista kannattaa keskustella siellä missä on muitakin

Vanhaan aikaan ihmiset kerääntyivät toreille. Siellä tavattiin ihmisiä ja vaihdettiin kuulumisia. Nykyaikana torit ovat digitalisoituneet, joten sinun tulee löytää ne paikat joista voit löytää kuulijakuntaa itsellesi. Hyödynnä siis olemassaolevia paikkoja niin paljoin kuin mahdollista ja osallistu niissä keskusteluun.

Pyri olemaan esillä ja tuomaan edustamaasi asiaa esille jatkuvasti.

4. Jos haluat edistää asiaasi, hanki sille kannattajia

Tässä yhteiskunnassa ihminen ei ole saanut yksistään mitään aikaiseksi, ilman että hänellä ei ole ollut takanaan kannattajia. Movement syntyy vain, kun on riittävä määrä massaa takana tukemassa sitä. Muutoksen aikaansaaminen on kuin joukkueurheiluja, jossa jokaisella on oma roolinsa pelissä.

5. Rakenna paikka ja aika, jotta kaikki tietävät missä sinua kuulee

Televisio, radio ja lehdet ovat siitä helppoja medioita, että jokainen tietää milloin niiden sisältö tulee. Se helpottaa sisällön kommentointia ja osallistumista julkaistun sisällön aiheuttamaan keskusteluun. Suorana lähetettävä televisio-ohjelma mahdollistaa sen, että miljoona Suomalaista on television ääressä samaan aikaan, valmiina kommentoimaan.

Verkossa kannattaa pyrkiä luomaan julkaisuaikataulu. Silloin verkostosi tietää ilman sen suurempaa huutelua, että koska seuraava sisältö on luettavissa, jaettavissa ja kommentoitavissa.

6. Yksinkertaista viestisi

”Keep it simple stupid” toimii edelleen. ”I have a dream” tuli tutuksi Martin Luther Kingin puheessa ja Barack Obaman ”Yes we can” -slogan siivitti hänet vaalivoittoon. Voit käytännössä yrittää puskea läpi yhden ajatuksen kerrallaan ja sekin vaatii toistoja.

7. Saa ihmiset puhumaan sinusta

Tee asioita ja ilmiöitä joista puhutaan ja joita jaetaan. Raamattu on täynnä tarinoita ja se on loistava esimerkki ”storytellingistä” parhaimmillaan. Felix Baumgartnerin hyppy stratosfääristä on ehkä asioiden viemistä äärimmäisyyksiin, mutta tekemällä mielenkiintoisia asioita sinusta puhutaan automaattisesti.

 

Aika yksinkertaisia asioita, jotka toimivat millä tahansa vuosikymmenellä tai vuosisadalla. Kaikessa on kyse kuitenkin vain viestinnästä ja siitä miten me ihmisinä toimitaan. Emme ole rotuna muttuneet viimeisen parin tuhannen vuoden aikana pohjimmiltaan oikeastaan yhtään.



Janne Gylling
lauantai 18 tammikuun, 2014


tagit
brändi digistrategia digitalisoituminen Graafinen suunnittelu Markkinointi metelimedia muotoilu muutos Personointi Sisältöstrategia sosiaalinen media Tarina verkkoläsnäolo Viestintä