Tämä aihe nousi Twitterissä esille, ja koitan raapaista sen pintaa ainakin yhdestä suunnasta kuvattuna.
Olen pohtinut viimeaikoina Suomen kiinnostavuutta vähän joka kantilta. Lukujen valossa Suomi ja Ruotsi ovat täysin tasoissa ulkomaisten investoijien silmissä. Suomesta löytyy valtava määrä koulutuksellista pääomaa. Voisi jopa todeta että insinööritiheys ylittää pääkaupunkiseudun viheralueiden puutiheyden. Jossain väitettiin että Nokian alamäki alkoi siitä kun insinöörit heitettiin pihalle ja markkinointi tuli tilalle. Suunta oli kuitenkin rakennettu jo monen vuoden aikana pitämällä pää pensaassa kun Nokia pyrki rakentamaan maailman paras puhelinta, ja unohtivat elämyksien ja kokemuksien rakentamisen. Ekosysteemistä koko Nokia ei tiennyt mitään ennen Elopin saapumista ruoriin.
Myydään käsipareja eikä lisäarvoa
Onko siis teollisuus-Suomessa rakennettu yrityksiä liian pitkään tuntilaskutuksen varaan? Tarinat, lisäarvot ja elämykset ovat insinöörineukkareissa olleet lähinnä hupaisaa ajanvietettä, eikä niille ole osattu antaa minkäänlaista arvoa, ennekuin oli liian myöhäistä. Hyvänä esimerkkinä se, kuinka paljon myöhässä Microsoft tulee mobiililaitteiden ja ekosysteemiensä kanssa, vaikka Xbox on ollut kuluttajien kodeissa on useamman vuoden. Rakennetaan yksittäisiä lähtöjä, eikä ymmärretä kokonaisuuden merkitystä.
Onko meillä Suomessa perinteisellä teollisuudenaloilla edes henkistä pääomaa? Väitän että liian usea työntekijä on ”vain töissä”. Sitoutuminen työnantajan missioon ontuu, sisäinen sitouttaminen muutosprosessiin hoidetaan liian kevyesti ja henkilökunnan osaamiseen ei panosteta. Kyseenalaistaminen on kritisointia ja muutosvastarinta on ainut asia jonka takana jokainen seisoo.
Miksi siis häviämme Ruotsille? – Emme ole oikeastaan kenenkään mielestä mielenkiintoisia. Mielikuva Suomesta rajoittuu johonkin joulupukin ja saunan rajamaille, eikä Suomea nähdä mielenkiintoisena investointikohteena.
Koulutus antaa mahdollisuuden epäonnistumiseen
Olemme kärkimaa koulutuksen laadussa ja määrässä. Oppilaitoksista valmistuu akateemisen korkeastikoulutettuja työkoneita, joiden ajatusmaailma keskittyy lähinnä faktojen pyörittelyyn. Luvuilla johtaminen, liiallinen alalysointi ja veroilmoituksen tasolla mielenkiinnostavuudesta kilpailevat strategiat ja visiot. Ei ne ketään kiinnosta. On sanottu, että Kiinassa tehdään toimiva prototyyppi siinä ajassa kun Suomessa vielä pyöritellään Powerpoint-kalvoja. Pelkäämme epäonnistumista hautaan asti.
Tarvitsemme lisää mielenkiintoa. Pohjoinen markkina on monimuotoinen ja vuodenaikojen tuoma monipuolinen kulutuskäyttäytyminen mahdollistaa mielenkiintoisia liiketoimintamalleja.
Suomalainen yhteiskuntarakenne on rakentunut siten, että se kantaa vastuun myös epäonnistumisen jälkeen. Miksi sitten pelkäämme niin paljon epäonnistumista? Saku Tuominen totesi eräässä tapahtumassa osuvasti, että ”Suomalainen yrittää vasta sitten, kun siitä on toimiva esimerkki Ruotsista”. Rohkeutemme rajoittaa innovaatioita ja luovuuden rajoittaminen insinöörimäisellä realismilla tukehduttaa muutoksen.
Mistä seuraava Nokia?
Toivottavasti Suomi ei saa uutta Nokiaa milloinkaan. Niin vääristynyttä mallia työmarkkinoille ei yhdenkään kansantalouden kannata ottaa taakakseen. Sanonta ”laittaa kaikki munat yhteen koriin” kuvaa hyvin sitä tilannetta joka Suomessa vallitsi pahimpaan Nokia-huumaan. Ala-aste tasoinen talouden ennakointituokio olisi kertonut kenelle tahansa että Nokialle tulee käymään juuri näin.
Ei näkemyksiä, ei visiota eikä ymmärrystä kuluttajien käyttäytymisestä. Nähtiin rauta tärkeämpänä kuin softa. Tekninen etumatka voi olla todellisuutta, mutta sillä ei päästä kuluttajien sydämeen.
Lisää kiinnostavuutta
On puhuttu paljon myynnin ja markkinoinnin rooleista. Ehkä selkein niitä yhdistävä tekijä on rakentaa yrityksestä mielenkiintoinen. Jokainen ostaja haluaa rakentaa omasta työpäivästään mukavan, ja se onnistuu helpoiten kun valitsee ympärilleen mielenkiintoisia kumppaneita. Ostamalla tietystä paikasta palveluita, yhdistät itsesi myyjän brändiin.
Mihin siis seuraavaksi?
Olemme loistaneet jälkijunassa kulkemisessa. Ehkä Suomalaisille on rakennettu oma vaunu siihen junaan ja paikkaliput on myyty vuoden -95 kisalippujen ohessa.
Yritysten digitaalinen pääoma on vielä kasvuasteella. Olen suuresti ihmetellyt että jo vuosia toimineet yritykset alkavat vasta nyt rakentaa verkkoläsnäoloaan. Kylmässä pohjolassa ei tahdota uskoa ostoprosessien muuttumiseen. Emme huomaa että oma kuluttajakäyttäytymisemme siirtyy myös työelämän puolelle. Tiedonhaku on meille arkipäivää, mutta emme näe sen tärkeyttä omassa liiketoiminnassamme.
On turha puhua sisältöstrategiasta, ainakaan niin että siinä olisi mitään ihmeellistä mystiikkaa mukana. Mitä enemmän tuotat sisältöä, sitä helpommin sinuun törmätään. Kaava on aika yksinkertainen. Ei vaadi hokku-pokkus temppuja.
Sisällöntuotannon käynnistäminen on kuitenkin vain prosessi, joka vaatii alkusysäyksen.
