Tästä piti kirjoittaa jo kauan sitten. Tein siitä podcastin, annoin siitä haastatteluja ja puhuin siitä vastaantulijoille. En vain saanut kirjoitettua. En ennen tätä hetkeä.
Kaikki alkoi vuonna 2018, kun päätimme tehdä kaikkemme oman firman eteen. Sanottiin kaikkeen kyllä, eikä vierastettu mitään tekemistä josta sai laskuttaa. Painettiin koko vuosi niin paljon duunia kuin vain ikinä ehdimme ja mehän ehdimme.
Viikossa on seitsemän päivää ja päivässä kaksikymmentä neljä tuntia. Ja niistä käytimme lähes kaiken.
Rakkaudesta työhön
Kahden hengen firma tahkosi WordPress-sivustoja tekemällä vuodessa 277.000 € liikevaihtoa. Jos verrataan vaikkapa Jyväskylässä toimivaan Dudeen, heillä on 5 työntekijää ja liikevaihto 261.000 €. Teimme siis duunia paljon. Käytännössä aina.
Vuosi 2018 oli loppumassa ja takki alkoi olla aika tyhjä. Tarkoituksena oli pitää tammikuussa lomaa, mutta niin sinne vain alkoi kasaantua projekteja. Vapaa kuukausi vuoden pimeimpään aikaan oli vain haave. Samaan aikaan sitä vietti kotona entistä vähemmän aikaa. Siinä samalla sitä ihminen vieraantuu toisesta aika paljon, kun näkee lähinnä jääkaapilla ja ulko-ovella. Muu aika meni töissä ja lenkkipolulla. Loppuvuodesta edes juokseminen ei enää kiinnostanut. Liikunta alkoi jäädä ja oma jaksaminen pysyi jollain tavalla kasassa sen turvin, että tieto seuraavasta mielenkiintoisesta projektista oli tiedossa. En kiellä sitä, rakasta työtäni ja koen että saan siitä paljon. Silti alkoi vaikuttaa, että elämässä ei ollut juuri mitään muuta jäljellä kuin työ.
Yhtä sumua
Vuosi 2019 alkoi aika sumussa. Olin niin väsynyt kaikkeen, etten jaksanut innostua kunnolla oikein mistään. Edellisestä vuodesta jäi käteen Rolex, joka muistuttaa minua päivittäin siitä työmäärästä jonka jaksoin silloin tehdä. Toki tuosta liikevaihdosta jäi käteenkin jotain, mutta ei se helpolla tullut. Alkuvuonna tuli jossain kohtaa stoppi. Totaalinen pysähdys, että näin ei vain voi jatkua. En ollut kovinkaan tyytyväinen siihen mitä tein ja miten elin. Oikeastaan kaikki omassa elämässä tuntui väärältä ja kaipasin siitä irtiottoa.
Oli pakko päästä pois ja tehdä jotain isompia muutoksia, muuten mikään ei oikeasti muuttuisi.
Muutto
Muuttaminen Vammalasta Tampereelle oli ensimmäinen askel. Oli pakko saada vaihdettua ympäristöä ja raivattava itselleen aikaa. Aloin käydä psykoterapiassa ja terapeutin kanssa sovimme, että en koskisi tietokoneeseen iltaisin kello 17 jälkeen, enkä viikonloppuisin ollenkaan. Vietin koko kevään pääasiassa sohvalla maaten, musiikkia kuunnellen ja parvekkeen ovesta katsellen. Pitkästä aikaa vain olin. Sain olla täysin rauhassa kaikelta ja kaikilta. Pakotin itseni käymään omia ajatuksiani läpi ja tein pitkiä listoja siitä mitkä asiat haluan säilyttää ja mitkä vaihtaa. Terapeutti ratkaisi minun ongelmani, mutta ei parisuhdettani.
Oma suhtautuminen työhön muuttui vuoden 2019 aikana yllättävän paljon. Samalla suhtautuminen kaikkiaan siihen mitä haluan, mitä teen ja mitä tavoittelen on muuttunut. Ei kai toisaalta minun ole tarkoitus olla se sama ihminen joka olin vuonna 2000. Aika kuluu, ihmiset muuttuvat ja asiat muuttavat muotoaan.
Tässä sitä ollaan
Tällä hetkellä, tuosta muutosta on kulunut noin 1,5 vuotta. Olen sinä aikana muuttunut varmasti monella tavalla enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Koko elämä on muuttunut käytännössä kokonaan tänä aikana. Asuminen, työ, parisuhde, kaikki.
Moni varmasti miettii, että onko muutos ollut oikeaan suuntaan. Oma arvioni on ollut jo pitkään, että ellei mikään olisi muuttunut, olisi kaikki vain pysähtynyt. Tämä puolipiste on ollut herättävä kokemus, joka vaikuttaa omaan suhtautumiseeni vielä pitkään. Tässä nyt olen, juuri tällaisena kuin miksi olen näiden kokemusten myötä muovautunut. Jaksan innostua töistä ja koitan pitää ne lääkärin määräyksestä kohtuullisina. Verenpaineet ovat nyt pysyneet kohdallaan ja juoksutossutkin ovat saaneet jälleen kilometrejä alleen. Ehkä ilmassa on sellainen tunne, että vuosi 2021 tulee olemaan kaikkiaan aika hyvä.
