Kun tässä on pandemian aikana tullut vaihdettua duunia, niin on jäänyt ehkä hieman vähemmälle kirjoitukset siitä mitä teen arjessa työkseni. Aloitin Reaktorilla juuri kun Suomessa alkoi korona-pandemia, eli 2020 huhtikuussa. Olin Reaktorilla vuoden ja aloitin keväällä 2021 Power Internationalilla suunnittelijana.
Power on siis suunnilleen 1,3 miljardia liikevaihtoa tekevä Pohjoismaissa toimiva elektroniikkaketju. Meillä on neljässä maassa toimiva verkkokauppa ja kolmessa maassa myös kivijalkaliikkeitä. Täällä Tampereella missä itse asun, meidät voi löytää esim. Kalevasta, Lielahdesta ja Stockmannin talosta.
Olen tällä hetkellä ainut talon sisäinen suunnittelija, joka suunnittelee ja piirtää meidän digitaalisien kanavien palveluita. Tällä hetkellä työpöydällä on mm. meidän verkkokauppojen (Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi) kehittäminen sekä meidän taustajärjestelmien uudistaminen. Jokaisen hankkeen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, kehittää liiketoimintaa sekä suoraviivaistaa prosesseja.
Meillä on Tampereella lokaali devaustiimi, jonka kanssa tehdään kaikkia meidän digitaalisia palveluita. Toisaalta, samalla kun mietitään digiä, tulee aina väkisinkin jokaisessa prosessissa ja palvelukohtaamisessa speksattua offline-kohtaamisia. Vaikeahan niitä on eritellä, eikä siihen ole edes tarvetta.
Tällä hetkellä, kun kesä alkaa jäädä taakse ja syksy saapua, rakennamme useampaa uutta kokonaisuutta jotka näkevät päivänvalon loppuvuoden aikana. Sen lisäksi aloitetaan muutama isompi hanke jotka julkaistaan tulevana vuonna.
Päivittäistä duunia teen Figmalla. Tehtiin sinne Design Library joka sitten käännettiin koodiksi, eli käytännössä meillä on valmiit tyylit ja nippu valmiita komponentteja. Uusia yleiskäyttöisiä komponentteja tehdään viikottain ja perus visuaalisuus alkaa olla jollain aikavälillä yhtenäinen kaikissa meidän palveluissa. Visuaalisuuden järkevöittäminen ja yhtenäistäminen onkin ollut yksi selkeimmistä tehtävistä joita olen täällä ajanut. Liian moni asia näyttää liian erilaiselta, riippuen siitä kuka ja koska se on tehty. Jatkossa meillä on vain yksi kirjasto josta nostetaan aina toisiinsa sopivia komponentteja käyttöön. Ajan ja vaivan säästö on pitkässä juoksussa melkoinen.
Duuni on ollut ainakin tähän asti mielenkiintoista. Teen viikottain hommia meidän Norjan ja Tanskan toimintojen kanssa. Projektit ovat riittävän kokoisia, että asiat etenevät ja valmistuvat. Ei voi valittaa.