Kuinka moni muistaa 2000-luvun puolesta välistä ACN:n? Tulivat markkinoille kovalla innolla siinä vaiheessa kun puhelinoperaattorit mahdollistivat numeronsiirron operaattorilta toiselle. ACN julisti että heidän asiakkaat soittelevat keskenään täysin ilmaiseksi. Ensin edulliset matkapuhelinliittymät ja seuraavaksi he tulevat sähkömarkkinoille.
Huumaa kesti ehkä neljä kuukautta. Sitten alkoivat tulla ensimmäiset puhelinlaskut asiakkaille näistä ”ilmaisista” puheluista. Asiakkaat pettyivät ja siirtyivät pois, häntä koipien välissä.
Verkostomarkkinoinnilla on Suomessakin aika heikko maine. Täällä on niin sinisilmäistä porukkaa, ettei haluta nähdä kusetuksen läpi sitten millään. Suomi on pyramidihuijausten luvattu maa. Nigerialaiskirjeet toimivat täällä pohjolassa edelleen.
Jäin miettimään alkuviikosta, että mitä yhteistä tällä pyramidihuijauksella on tämän hetken sähköisiin verkostoihin.
Olemmeko pahoja?
Haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen. Silti meistä jokainen ymmärtää sen verran Maslovin tarvehierarkiasta, että meillä on taipumus ajatella ensin meidän perustarpeitamme. Kun me suomalaiset teemme yhteistyötä, pidämme huolta että saamme yhteistyöstä varmasti enemmän irti kuin kaverit. Olemme pettyineitä kun Suomi on maksumiehenä EU:ssa. Toki se harmittaa, mutta se on kolikon kääntöpuoli siinä kun tehdään yhteistyötä.
Haluamme lähtökohtaisesti aina ensin itse voittaa ja vasta sitten voin toisten vuoro. Samaa ilmiötä on saanut todistaa sähköisissä verkostoissa. Ihmiset lähtevät erinäisiin juttuihin aika sinisilmäisesti mukaan, kuvitellen että tässä ollaan yhteisen hyvä eteen tekemässä töitä. Silti siellä pyramidin huipulla istuu aina joku, joka haluaa poimia parhaat asiat päältä.
Arvostan osuuskuntayrittämistä todella korkealle. Siinä lähtökohtana on tasa-arvoisuus jolloin kaikille osallistuville pyritään takaamaan yhtenäiset mahdollisuudet. Silti Suomessa liian moni osuuskunta toimii vain yhteisenä laskutusyrityksenä. Jokainen puuhastelee ihan mitä itse haluaa, eikä yhteisien projektien tekemisestä tule mitään.
Aitoa yhteistyötä
Haluaisin nähdä todellista yhteistyötä enemmän. Sellaista jossa jokainen osapuoli voi aidosti luottaa toisiinsa, ilman pelkoa selkäänpuukottamisesta. Silti vanha ruostunut Mora vilkkuu liian monessa tapauksessa heti kun sille löytyy mahdollisuus.
Me ihmiset olemme vähän liian ahneita. Haluamme aina vain enemmän. Enemmän rahaa, valtaa, mainetta… jne. Se estää meitä tekemästä mitään aidosti talkoilla. Tässä maassa on rakennettu hartiapankilla taloja vuosikymmeniä. Sodan jälkeinen yhdessä tekeminen nosti tämän maan jaloilleen. Tehtiin yhdessä, jaettiin omasta ja osattiin iloita toisen menestyksestä. Sitten yhteiskunnan rakenne lähti pirstaloitumaan liikaa, ja alettiin arvostamaan erilaisia asioita.
Nuori tyttö sanoi kaverilleen viikolla bussissa: ”Se mun naapuri ei edes moikkaa mulle rappukäytävässä. No, ihan sama. Sit kun mä oon telkkarissa, se voi miettiä että olisko kannattanut moikata niin tuntis julkkiksen.”
Siinä lauseessa kiteytyy aika hyvin tulevaisuutemme työntekijöiden asenne. Asiat jotka ovat tuleville sukupolville tärkeitä, ovat asioita joita meidän iso-vanhempamme eivät koskaan ymmärtäisi.
Parempia verkostoja
Miten siis voisimme rakentaa verkostoja, jotka rakentuisivat luottamukseen? Mielestäni jokaisen verkoston tulisi olla kuin perhe. Jokainen tietää perheessä aidosti paikkansa ja sen mitä häneltä yksilönä yhteisön eteen odotetaan. Perheenjäsenet luottavat toisiinsa ja iloitsevat toistensa menestyksestä. Kun yhdellä menee hyvin, menee aidosti kaikilla hyvin. Ja tuota hyvää jaetaan koko perheen kesken.
Tiedätkö oman roolisi niissä verkostoissa joihin kuulut? Mitä odotuksia sinulla on niistä verkostoista ja mitä annettavaa sinulla on verkostolle? Saatko vai annatko yleensä verkostolle enemmän? Oletko yleensä työmuurahainen, kuhnuri vai kuningatar?
