Kävin vierailemassa somenkielisissä uutisissa ja samalle viikolle osui Joonas Villasen kanssa jutustelu kameran edessä. Molemmat tapaamiset rönsyilivät keskustelun lomassa vähän minne sattuu, mutta niin siinä yleensä käy kun innostuu aiheesta.
Yksi päivänpolttava aihe tuntuu olevan – kenelle sisältömarkkinointi kuuluu? Onko siis pakko jos ei halua?
Lyhyesti oma vastaukseni on yleensä, että se todellakin kuuluu kaikille. Koko markkinointi on kaikkien asia, aivan samalla tavalla kuin myynti. Kaikki mitä teet ja jätät tekemättä – on markkinointia. Huonosti tehty valu rakennustyömaalla, tai päin persettä asennetut kattopellit kääntyvät markkinoinniksi, mutta negatiivisella merkillä. Mikä sitten lasketaan siihen perinteiseen markkinointiin? Jokainen lähtevä tarjous, asiakaspalvelun vastaus ja reklamaation hoito ovat tavalla tai toisella markkinointia. Hyvin hoidettuna niiden aiheuttama viidakkorummun pärinä voi kuulua kauaskin.
Toisena asiana olen koittanut herätellä ajatuksella, että minkälainen on se seuraava sukupolvi joka saapuu työmarkkinoille. Sukupolvi joka ei tunne aikaa ennen matkapuhelimia ja nettiä. Ne, joille video on yhtä luonteva tapa kommunikoida kuin edellisille sukupolville tekstiviesti ja faksi.
Miten nuo ottavat haltuunsa organisaatioiden toimintoja? Kun analogisen maailman rajoitukset eivät paina ja heidän verkostonsa ovat yhtä suuria kuin kansanedustajilla 90-luvulla. Kun vähän kaikki tuntee lähes kaikki. Maailma pienenee ja suhteiden vaikutus kasvaa entisestään.
Samalla tavalla, emme voi kuvitella että heidät tavoittaa organisaatioviestinnässä Intranetin avulla. Homehtunut dokumenttipankki, työtiloilla joita ei käytetä, yhdistettynä keskustelualueeseen jossa ei uskalleta puhua. Messenger, WhatsApp tai vaikkapa Snapchat hoitaa sata kertaa tehokkaammin sisäisen viestinnän ja mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman sisällön kuluttamisen.
He astuvat organisaatioihin täynnä tuoretta energiaa ja ovat valmiita tekemään mitä tahansa jotta heidän oma työntekijäarvo nousee. Esillä oleminen, aktiivinen viestintä, jakamisen kulttuuri.. Jo nyt työntekijöiden tuottamat sisällöt keräävät enemmän katsojia kuin toimitusjohtajien – ellet ole töissä Applella tai Virginillä.
Miten teillä valmistaudutaan tähän muutokseen?
Katso tästä Joonaksen tekemä haastettelu
Lue Joonaksen juttu kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://www.joonasvillanen.com/blog/2015/7/1/behind-the-brand-mita-sisallon-joukkoistamisella-tarkoitetaan-janne-gylling-video