Vastuullisuus ja hiilineutraali maailma


Ei sellaista päivää etteikö törmäisi jonkun toimijan viesteihin vastuullisuudesta. Asia itsessään on toki hyvä ja tärkeä, mutta pohdin tässä sitä että paljonko jokainen on vastuullinen omasta toiminnastaan ja kenelle.

Viimepäivien hallituskeskustelut ja tämän maan poliitikkojen perseily toki nostaa välillä esille sen, että miten voisimme varmistaa että myös poliitikot olisivat edes jollain tavalla vastuutta päätöksistään, mutta se on ihan toisen kirjoituksen aihe joskus myöhemmin.

Mitä siitä sanomme ja mitä sitten teemme

Hiilineutraali teollisuus on kaunis ajatus. Aika moni yritys tavoittelee omien päästöjen ja kuormitusten kompensointia ja lopputuloksena on että sen mitä yritys tuottaa, sen se myös korvaa. Ainakin Kesko on omilla sivuillaan avannut hienosti sitä, että miten eri tavoin he toimivat vastuullisesti. Tuo on hieno esimerkki siitä, miten vastuullisuus vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, eikä pelkästään ympäristön kuormituksen suuntaan. VR Group taas määrittelee oman vastuullisuutensa melkoisten korulauseiden kautta, joita on käytännössä mahdotonta mitata tai ne ovat muuten vain liian ylätason huttua. Finavia kertoo huomattavasti paremmin omilla sivuillaan niistä teoista joihin he ovat sitoutuneet.

Vastuullisuudesta puhutaan siis paljon, mutta sen määrittäminen että mitä se käytännön tasolla organisaatiossa tarkoittaa, on variaatioita melko paljon. Vastuullisuudesta viestiminen on siis monella vielä aika alkutaipaleella. Suunta on oikea, mutta tekemistä riittää.

Olemme kaikki vastuussa itsellemme ja toisillemme

Jokainen on vastuussa myös itselleen. Meidän jokaisen omat valinnat ohjaavat sitä mihin suuntaan tämä yhteiskunta ja pallo on menossa. Monessa tapauksessa voi kiteyttää asioita siihen, että paljonko joku on valmis maksamaan asiasta enemmän, jotta valitsee vastuullisemman vaihtoehdon. Meidän jokaisen tulee elää valintojemme kanssa.

Väitän, että moni meistä kyllä tietää mitä pitäisi tehdä ja minkälaiset valinnat olisivat vaikkapa ympäristön kannalta parempia, mutta teemme silti valintoja ja hankintoja päinvastoin.

Meidän omat tottumuksemme ohjaavat omaa päätöksentekoamme ja arkisissa asioissa emme vaan jaksa välittää.

Vastuullinen joka suuntaan

Vastuullisessa toiminnassa pitäisi tarkastella vastuullisuutta moneen eri suuntaan. Tekemällä huonoja valintoja, vaikutat suoraa siihen minkälainen maailma jää omille lapsillesi. Vaikka sen hetken valinta ei tunnu vaikuttavan omaan arkeesi – sillä poissa silmistä on poissa mielestä – silti vaikutukset voivat kantaa pitkälle.

Viestintä omasta vastuullisuudestasi voi erottaa sinut kilpailijoista. Patagonia avaa hienosti kaikkea sitä miten he toimivat ja ajattelevat. Vastuullinen liiketoiminta ei ole viherpesua, vaan toimintaa joka ymmärtää ja huomioi muitakin tällä pallolla. Kestävä kehitys ja ympäristön varojen järkevä käyttö on älykästä liiketoimintaa.

Kuka tahansa osaa väärinkäyttää luonnonvaroja, se ei todellakaan vaadi järkeä. Mutta se, että löydetään pitkäkestoisia tapoja tuottaa palveluita ja tuotteita, vaatii järjenkäyttöä ja innovatiivisuutta.

Kun kotimainen Pole -maastopyörävalmistaja luopui aikanaan ”vuosimallien tuottamisesta”, eli heidän mallisto ei ole millään tavalla sidottu tietyn vuoden trendeihin sekä luopui hiilikuiturungon kehittämisestä koska sen kierrättäminen olisi ollut käytännössä mahdotonta fiksusti, yritys on osoittanut että vastuullinen liiketoiminta vaatii isoja päätöksiä. Päätökset ovat varmasti liiketoiminnan kannalta vaikeita, mutta ne ovat yhteiskunnan kannalta oikeita.

Mitä vastuullisuus tarkoittaa teidän organisaatiossa? Miten voisit itse vaikuttaa siihen kuinka vastuullisesti oma työnantajasi toimii? Ja paljonko tiedät itse siitä mitä asioita työnantajasi tekee vastuullisemman toiminnan eteen.

 


30.04.2021

Janne Gylling
Designer • janne@jannegylling.fi


Avoin uusille projekteille 2025

Jos sinulla on tarvetta suunnittelijalle, ota yhteyttä!