Käyttöliittymäsuunnittelun kuolemasta jaksetaan nyt huudella somessa. Yksittäinen ohjelmistokehittäjä voi ihan itse tehdä palvelun ilman visuaalisen suunnittelijan apua. Jippii. Lopputuloksena sellainen hieman hajuton ja mauton palvelu, joka ei jää mieleen ja jota kukaan ei lopulta jaksa käyttää. Toisessa päässä designerit hehkuttavat, että he tekevät visuaalisesti hienoja palveluita ja saavat tekoälyn avulla aikaan palveluita ihan ilman ohjelmistosuunnittelijan apua.
Tiedätkö, että molemmat ääripäät ovat tässä väärässä. Me tarvitsemme toisiamme, vain silloin syntyy hyviä ja kestäviä palveluita. On sanottu, ettei kukaan voi yksin tehdä lyijykynää. Vaikka se vaikuttaa helpolta, sen valmistamiseen tarvitaan useita erikoisosaajia.
Hyvät ja pitkäkestoiset palvelut vaativat monelaista osaamista ja näiden osaajien yhdistäminen on ollut ihmiskunnan menestymisen salaisuus. Kukaan ei lennä kuuhun yksin, vaan onnistunut lento vaatii tuhansien ihmisten panosta.
Mikä siinä on hienoa että saamme aikaan jotain yksin? Yhteiskunta on muuttunut yhteisten asioiden ajamisesta kohti yksilöllistä ajattelua. Me ei haluta kantaa vastuuta muista, vaan oma hyvinvointi ja menestys on kaiken muun edellä. Saamme selkeästi enemmän tyydytystä siitä, kun saamme itse jotain hyvää, kuin että yhteisömme saa jotain hyvää. Jaettu hyvä on huono hyvä. Minulle heti kaikki.
Tekoäly tukee hyvää suunnittelua ja hyvä suunnittelija saa enemmän irti tekoälystä. AI ei tuo tyylitajua, eikä se korvaa monessakaan tapauksessa sitä ymmärrystä mitä sinulla voi parhaimmillaan olla. Heikkotasoisen yksilön se voi nostaa jossain asioitta keskiarvon yläpuolelle, mutta ilman hyvää ja tukevaa pohjaa, tekoäly ei tuo tehoja niin paljoa irti.