Välillä on hauska nähdä niitä ilmeitä kun asiakkaan silmät kirkastuvat hänen havahtuessaan oivaltamaan uusia asioita.
Olipas pitkä lause. Varmaan kieliopillisesti täysin väärin.
Uuden oppiminen on lahja. Voimme tehdä sitä päivittäin ja se ei kulu koskaan loppuun.
Mutta entäs ne tilanteet jossa lasittunut katse tuijottaa tyhjänä kaukaisuuteen.. Näet kuinka toinen on täysin kuutamolla eikä ymmärrä sanaakaan sisällöstä
Molempiin tapauksiin olen törmännyt lähiaikoina. Syytän itseäni jälkimmäisen tapahtumasta. Toisaalta jos on oikein kunnolla kuutamolla jo lähtökohtaisesti, on se kivinen tie käydä kulkemassa yhdellä kertaa.
Pyrin puhumaan tavallista kieltä ja välttämään lyhenteitä, termejä ja teknistä jargoniaa. Silti vaan aina ei onnistu. Juttu ei kolahda, lamput eivät syty.
Näistä tilanteista täytyy vaan selvitä. Täytyy myöntää ettei meitä kaikkia ole tarkoitettu tekemään duunia yhdessä. Yhteistyö on kahden kauppa.
Kuutamosta repiminen valoon vaatii työtä. Se ei ole helppoa. Ennakkoasenteet voivat luoda sellaisia muureja joita ei puhumalla pureta.
Siksi valossa seisominen on välillä turhauttavaa. Haluaisit pelastaa kaikki, mutta se on mahdotonta..
Valoa kohti.
