Kuva alkaa äänestä



Sanotaan, että pakko on paras muusa. Vuosien varrella olen huomannut, että itselläni toimii musiikki aina hyvänä innoittajana kun tarvitsee luoda jotakin uutta. Päivät lähtevät musiikin avulla paremmin käyntiin ja itseään voi piiskata tiettyyn moodiin musiikin avulla.

Olen kuunnellut raskasta rokkia varmaankin viimeiset 25 vuotta. Sen avulla on piirretty aika monta nettileiskaa ja logoa. Tänään kuitenkin pureudun viimeisen 12kk aikana kuunneltuun musiikkiin jonka avulla on tehty taikoja.

 

My Chemical Romance – Three Cheers for Sweet Revenge

Tältä kiekolta avausraita Helena – So Long & Good Night ja I´m Not Okay – I Promise toimivat aina. Ei ole sellaista päivää joka ei lähtisi näillä käyntiin. Toimii aina. Kaikkiaan MCR on ollut jo pitkään sellainen orkesteri joka tekee loistavia ralleja. The Black Parade levy on yksi 2000-luvun kovimmista ja yhtenäisimmistä levyistä jonka kyseinen bändi on tehnyt. Kovaa live-soittoa ja loistavia riffejä.

Metallica – The Black Album

Onhan Metallica aina kova. Nuoren miehen elämä muuttui täysin tämän levyn ilmestyessä. Enter Sandman on varmasti yksi soitetuimmista riffeistä jokaisella aloittelevalla kitaristilla. My Friend of Misery toimii kunnon kuulokkeilla aina. Ei kai tätä valintaa tarvitse selitellä enempää?

Atreyu – A Death-Grip On Yesterday

Tämä orkesteri on ollut kuuntelussa on useamman vuoden. Tuoreimmat levyt kuten Lead Sails Paper Anchor tai Congregation of the Damned ovat myös täynnä hyviä ja toimivia kappaleita, mutta kyllä tämä vanhempi tuotanto toimii silti aina vain paremmin.

Mastodon – The Hunter

Mastodonin omaperäinen tyyli, riffit ja maailman taitavin rumpali, muodostavat sellainen kombon jota on vaikea voittaa. Jokainen Mastodonin levy on hankinnan arvoinen. Suosittelen.

Nero – Welcome Reality

Elektroninen musiikin saralla erittäin toimiva levy. Toimii taustamusiikkina tunnista toiseen.

Infected Mushroom – Army of Mushrooms

Edellinen kanssa hyvin samaa tyyliä. Taustamusiikkia joka tuo aivan älyttömiä hetkiä Spotifyn kanssa.

Black Stone Cherry – Black Stone Cherry

Kun otetaan parhaat palat Soundgardenista ja Pearl Jamista, on lopputuloksena jotakin tällaista. Toimivaa perus-rokkia joka päihittää ehkä jopa Hellacoptersin parhaat levyt. Rehellistä musiikkia joka vaan toimii.

Ja sitten vielä listaa

Vielä sen tarkemmin esittelemättä, tässä hiukan listaa niistä mitä Spotifyn ja cd-soittimen kautta on huudatettu pitkin arkipäiviä.

Lapko, Linkin Park, Pendulum, Nomy, Dead by April, Before the Dawn, Muse, Papa Roach, Machinae Supremacy, Trivium, Between the Buried and Me, Shinedown, Bullet for My Valentine, Funeral for a Friend, Lamb of God, A Day to Remember, You Me At Six, Billy Talent, Sum 41, Avenged Sevenfold..

Janne Gylling


Avainsanat: Elämä Graafinen suunnittelu Ideointi luovuus metelimedia muotoilu Työ

One thought on “Kuva alkaa äänestä

  1. Mielikuvankin alku on näin ollen äänessä? Hyvin kiteytetty otsikko.

Comments are closed.

Lisää kirjoituksia, jos innostuit edellisestä