Venyttely. En ole koskaan arvostanut. Olen nyt juossut hiukan yli vuoden ja tasan kerran venyttelin lenkin jälkeen vähän pihakeinussa istuen. Hävetti oikein. Ei ollut mun juttu se venyttely.
Samalla tavalla tuntuu välillä tän kirjoittamisen kanssa. Kun oikein ns. hakkaa hammondia ja kynäilee aamubussissa virsiä ruudulle, tulee välillä vähän jumissa oleva olo.
Ei saa oikein venyteltyä omia ajatuksia, vaan moni juttu jää pyörimään liian pitkäksi aikaa, eikä seuraavasta suorituksesta oikein tahdo tulla mitään.
Vihasin koulussa äidinkieltä ja kirjoittamista. Ainekirjoitukseni olivat niin lyhyitä etteivät päähenkilöt ehtineet edes silmiään räpäyttää, kun tarina oli jo lopussa. Innostus äidinkielen tunneilla näkyy huonoina lauserakenteina ja kielioppivirheinä tekstissä.
Ehkä sen takia kielellinen kommunikaatio on ollutkin enemmän se mun juttu.
Kirjoittamista opettelin omaksi huviksi ja tänne blogiini olen nyt kirjoittanut yli 260 tekstiä reilun parin vuoden aikana. Sen on määräällisesti ihan kohtalainen saavutus kun miettii lähtökohtia.
Ajattelin alkaa pitämään videoblogia. Kuvasinkin jo sellaisen, mutta huomasin että tuontoprosessi vie itselläni hieman liikaa aikaa. Itselleni ei riitä se että höpisen puhelin kädessä hetken aikaa. Panos-tuotos suhde jäi siis liian huonoksi. Ehkä sitten joskus..
Mutta mistä siis venyttelyä kirjoittamiseen? Olen kokeillut jo sitä että tuntemattomat ihmiset heittävät otsikoita Twitterissä minulle ja kirjoita niistä mitä mieleen tulee. Voin muuten suositella sitä ihan kaikille jotka haluavat piinata itseään. Mutta aidosti olisi hieno kuulla ajatuksia siitä miten paljonkirjoittavat ihmiset jumppaavat itsensä iskuun. Yli 260 juttua alkaa tarkoittamaan sitä että levy soittaa helposti liikaa tiettyjä viisuja, joten jostain pitäisi ammentaa lisää.
Nyt kaivataan jumppaa. Apua.
