Terveisiä Tampereelta


Tampereella järjestetään kerran kuussa mainonnan suunnittelijoille kohdennettu Säätiön kohtaamistapahtuma. Siellä tapaa alan edustajia ja verkottautuu tekijöiden kanssa.

Voin suositella kyseistä tapahtumaa, ja jos kiinnostuit niin kysele vaikka minulta lisää tapahtumasta ja ajankohdista.

On hauska nähdä että Tampereellakin on intoa ja halua tutustua muihin tekijöihin, samalla kun voi etsiä uusia kumppaneita tai työntekijöitä.

Yksi silmäänpistävä piirre täällä härmässä kuitenkin on. Ainakaan tällä kertaa ei tapahtumassa ollut pätkääkään tiedon jakoa. Yhteistyöstä ja verkottautumisesta on kyllä puhetta, mutta konkreettinen yhdessä tekeminen tai porukalla asioista haastaminen jäi melko vähälle.

Yhteistyöstä on helppo puhua, mutta jos mentaliteetti on että jaettu tieto on menetetty tieto, on mahdollisuudet aika haastavat todelliseen kumppanuuteen.

Iso kiitos Mediaportaalle, Oivallukselle, Perjantaille, i2:n Samille ja Alppirannan Samin uudelle yritykselle. We Are Home vaikutti mielenkiintoiselta ja Trustissa ollut heppu oli selkeästi alan miehiä.

Tätä kaivataan lisää. Tapaamisia, keskustelua ja aktiivista kohtaamista. Suunta on selkeästi oikea.

Kiitos kaikille osallistujille, ensi kuussa taas nähdään.



Janne Gylling
keskiviikko 8 elokuun, 2012