Mäntsälä city



Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen verran mielenkiintoisia otsikoita nimittäin Twitterin kautta saapui.

Lupasin kirjoittaa kolmesta parhaasta otsikosta, mutta niputin kaikki kuusi otsikkoa niin että niistä tulee yhteensä kolme kirjoitusta. Tässä kolmas.

Kuljin junalla eräänä kesänä paljon Jyväskylä-Joensuu väliä. Junaa piti aina vaihtaa Pieksämäellä, jossa en ollut ennen tuota kesää koskaan käynyt. Vuonna -83 Juicen tekemä biisi sai minut aina odottamaan että josko tällä kertaa Pieksämäen asemalla soisi blues. Kyseinen kappale soi päässäni jokaisen vaihdon aikana. Pettymys oli kerta kerran jälkeen suuri. Lähinnä Pieksämäen asemalla oli tyhjyyttä ja tylsyyttä.

Mielestäni suomalaiset kunnat kaipaavat silti tuollaisia tarinoita. Uskon että Mäntsälä city ja ne muut kaupunkialueet jotka ovat miettineet tätä “cityttämistä” voisivat jopa olla oikealla raiteella. Kuntahallinnon selkeyttäminen, palveluiden selkeämpi tuottaminen ja tiiviimpi yhteistyö yli perinteisten kuntarajojen on aina järkevää.

Se että kieleen sekoitetaan englantia vahvasti joukkoon, tuntuu aina meistä suomalaisista typerältä. MTV Sport, eli vanhat maikkarin urheiluuutiset saivat suuren ryöpyn nimiuudistuksen yhteydessä. Kuka siihen nyt enää kiinnittää huomiota?

En ollut muuten edes kuullut tuosta EYP:stä. Ja aika vähän niihin varmasti törmääkin, ainakin verkossa kun kaikki sisältö näyttää olevan englanniksi. Suomeksi kirjoitettu osuus aika lyhyt (http://eypfinland.org/fi/). Ihan perinteisen hakukoneoptimoinnin takia, suosittelen että tuottaisitte asiasta enemmän sisältöä suomeksi. Ymmärrän että sivusto on rakennettu pääasiassa tiedotuskanavaksi muiden maiden vastaavia organisaatioita kohtaan, mutta samalla pyllistätte suomalaisten nuorisoaktiivien suuntaan. Ja kun myös opettajille suunnattu materiaali on kaikki englanniksi tai ruotsiksi, ammutte itseänne jalkaan.

Takaisin Mäntsälään

Ainakin näin verkon kautta katseltuna, Mäntsälä vaikuttaa ihan leppoisalta maaseutupitäjältä.  City -liite paikkakunnan perässä tuskin tekee autuaaksi, mutta tuskin se kyseisen alueen kehittämisen tielläkään olisi. Tässä maassa kannattaa aina pyrkiä tekemään asioita uudella tavalla ja se mitä “city hanke” näyttää olevan, on juuri oikeanlaista uudenlaista ajattelua ja rohkeaa tekemistä.

Kiitos otsikoista:
Mäntsälä city -pläni @TKtwr
EYP European Youth Parliament @HeliHeinola

Janne Gylling


Avainsanat: brändi Ensivaikutelma Markkinointi Tarina vierasaihe