Yritys ei ole sitä mitä se tekee, vaan sitä mitä asiakkaat tietävät sen tekevän. Ajatus lähti aika perinteisestä huomiosta. Puhuttiin työpaikalla Applesta…
Asiakas ei ymmärrä. Varo ettei brändi kuole. Kymmenen syytä miksi kauppa ei käy. Huono asiakaskokemus tappaa brändin. Meillä Suomessa on usein tapana…
Aloitin kirjoittamaan tänne ajatuksiani vuonna 2012. En ole koskaan nauttinut kirjoittamisesta, joten aloittaminen tuntui alkuun vaikealta. Päätin että kirjoitan sata ensimmäistä juttua…
Miten voittavia tiimejä rakennetaan? Mistä ainesosista syntyy asiakkuudet jotka rakentuvat luottamukseen ja aitoon yhdessä tekemiseen? Yleensä vertailen niin asiakaskokemuksen kuin myynnin kontekstissa…
Tästä on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Aihe nousi ensimmäisenä esille aikanaan, kun yhden entisen työnantajani sivuilla oli yhtenä referenssinä sellainen projekti jossa…
Sain ensimmäiset silmälasini kun olin ala-asteen toisella luokalla. Sen jälkeen olen tainnut hommata n. kahdetkymmenet lasit. Laskin tässä eräänä päivänä, että lasien…
Samalla kun uudet sosiaalisen median palvelut yrittävät vallata jalansijaa markkinassa, nykyisistä pyritään ottamaan enemmän irti. Sisältömarkkinointi ja kanavissa palveleminen, asiakkaiden huomioiminen ja…
Pyörittelin pari vuotta sitten ajatusta, että miksei Kesko tai S-ryhmä tarjoa ilmaista navigaattoria asiakkaidensa autoon. Tuolloin navigaattorit olivat autoissa pääasiassa erillisiä laitteita,…
Teemme päivittäin asioita sisältömarkkinoinnin parissa. Teknologiatoimittajan roolissa näemme tällä hetkellä tuhansille työpöydille joiden äärestä syntyy sisältöjä asiakkaiden johdattamiseen kohti ostopäätöksiä. Noin reilun…
Käyttäjiä pyritään ohjailemaan erilaisia funneleita pitkin myyntiprosessin aikana. On oma funneli jossa keskitytään ohjaamaan heitä palveluihin ja omansa varsinaiselle ostoprosessille. Tämän ostopolun…
Kiitos Henna Niiranen (@HennaNiiranen). Tämän kirjoituksen aihe on yhdessä päätetty tällä viikolla neukkarissa. Tässä aiheesta oma puoliskoni. Mikä on nykyaikana Intranetin merkitys…
Kävin viikolla puhumassa yhden Nuorkauppakamarin kuukausitapaamisessa. Nuorkauppakamarin toiminta on minulle lähinnä tuttua vain parin entisen työkaverin kautta, joten oli hauska käydä tutustumassa…
Tässä viisi yleisintä ja mystisintä kommenttia, kun puhutaan sisältömarkkinoinnista, sosiaalisesta mediasta ja aktiivisuudesta verkossa. Helppohan sun on kun sä kirjoitat niin paljon…
Otsikko ei liity oikeastaan mitenkään siihen perinteiseen termiin kivijalasta, jolla tarkoitetaan myymälöitä. Vertauskuva rakentuu enemmänkin talonrakentamiseen ja sen perustuksiin. Ajatus nousi aamubussissa,…
Pari päivän aikana on käynyt kiivas keskustelu MSO.fi -palvelun ilmoitettua lopettamisestaan. Osa on kovasti sitä mieltä, että tämä oli täysin nähtävissä ja…
Olen viimeaikoina miettinyt normaalia enemmän yritysten nimiä ja niiden taustoja nimien takana. Jäin tuossa eräänä päivänä miettimään, että miksi perinteisillä toimialoilla toimivilla…
On se aika vuodesta. Tai oikeastaan se aika neljästä vuodesta. Kynäilin jo pari vuotta sitten tänne samasta aiheesta. Silloin otsikko oli ”Vaaleilla…
Ehkä näin vaalien alla voi käyttää politiikastakin tuttua ajatusta: Ei ole niinkään merkitystä mitä sano, vaan mitä teet. Varmasti yksi suurimmista haasteista…
Asiantuntijuuden ja tunnettuuden kerääminen tavoitekohderyhmässä ottaa aikaa. Jotta yrityksesi, brändisi tai tuotteesi nousee arvoasteikolla, on sinun tehtävä selkeä suunnitelma ja noudatettava sitä.…
Ehkä jotkut ovatkin jo huomanneet, että Aamulehti julkaisi uuden Hetki -palvelunsa. Keskustelu ja kommentointi on ainakin käynyt kiivaana heti julkaisun jälkeen. On…
Sähköisten palveluiden käyttäminen jatkaa kasvuaan. Kuluttajien vaatimukset saada palvelua ja käyttää haluamiaan palveluita on entistä tärkeämpää arjessa ja varsinkin arjen ulkopuolella. On…
Väittäisin että aika harva lukija tietää kuka on Nyjah Huston. Nyjah Huston on vuonna -94 syntynyt ammattilaisskeittari joka on hallinnut viimeiset vuodet…
Verkosta löytyy tuhansia tutkimuksia niin markkinoinnin kuin psykologian puolelta, että miksi ihmiset jakavat tiettyjä sisältöjä. Pyrimme kaivamaan yleisimmät esille ja valitsimme kahdeksan…
Käymme päivittäin keskusteluja siitä, kuinka asiakkaamme voisivat kehittää omaa verkkoläsnäoloaan. Koitan tässä avata hieman taustoja sille, miten pääsee helposti aloittamaan aktiivisen sisällöntuotannon.…
Yllättävän monessa organisaatiossa joudutaan vielä perustelemaan markkinoinnin budjettia talousosastolle. Nämä kirstunvartijat ymmärtävät parhaiten lukuja perusteluiksi, joten tässä 13 vinkkiä joilla käännetään ajatukset…
Tässä kohtaa vuotta on hyvä antaa vinkkejä sisällöntuottajille ja kaikille sisällöntuotannon kanssa työskenteleville. Tässä siis TOP5 asiaa joiden avulla on hyvä aloittaa…
Näin joulukuun alkaessa on hyvä katsoa mennyttä. Taakse jäävä vuosi on viestinnällisesti melko herkullinen tapaus. On käsitelty edelleen Talvivaaraa, Stockmannia ja avioliittolakia.…
Tulin aamuksi Pyymäen Oma kahvilaan Tampereelle. Loistava sijainti, toimiva netti ja loistavia tuotteita aamun käynnistämiseen. Samalla kun tilasin kahvin kanssa yhden voipullan,…
Duunin vaihtaminen on aina mielenkiintoista. Olipahan M&M:n jutussa joku käynyt kommentoimassakin että kuudes duunipaikka on 35 vuotiaalle paljon. Olisi käynyt katsomassa mun…
Millä pulssilla pidät viestinnän sormea? Tunnusteletko kevyesti painamalla eri kohtia ja reagoit niissä hetkissä kun sormenpäissä tuntuu jotakin? Mitä tapahtuu niinä päivinä…
Sisällöt saavat meidät liikkumaan ja liikuttumaan. Oikein tuotettu sisältö, näytettynä oikeaan hetkeen, voi saada meidät kyynelehtimään vuolaasti. Hyvään sisältöön ja sen kuluttamiseen…
Miten valita ja innostaa omasta organisaatiosta ihmiset tuottamaan sisältöä ja kirjoittamaan blogia? Kiitos aiheesta @HennaNiiranen ja @Tannikat 1. Näytä omalla esimerkillä Joukkoja…
Samaan aikaan kun paasataan siitä että kaikki ostaminen menee verkkoon ja tapahtuu verkossa, samat saarnamiehet puhuvat sen puolesta että ostopäätös synnytetään verkossa.…
Nyt tuli kyllä ihan liian provosoiva otsikko joka haiskahtaa klikki-kalastelulta. Ja hitto, sitähän se onkin 🙂 Otsikko on silti aihe josta aika…
Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen…
Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen…
Havahduin jälleen kerran verkosta lukemaani keskusteluun, jossa kaksi henkilöä väittelivät markkinoinnista. Kaikki mitä teet tai jätät tekemättä – on markkinointia. Omasta mielestäni…
Moni organisaatio painii täälläkin paljon puhutun digitalisoitumisen kanssa. Paine tuntuu selkänahassa kun niitä paljon puhuttuja “aina näin tehtyjä asioita” yritetään kammeta uuteen…
Rakastan dataa. Uskon että tietoa ei ole koskaan liikaa käytettävissä. Päätöksenteon apuvälineenä data on loistava renki. Tietovarastojen kapasiteetti ja laskentanopeus mahdollistavat, että kaikki…
Kiitos Arhi Kivilahti ja Timo Nisula tämän aamun inspiraatioista. Oletko itse koskaan ajatellut kuluttajana, kuinka jaottelemme käyttämämme palvelut arkisiin ja vähän juhlallisempiin.…
Tänään oli kirjoitus M&M:ssä siitä kuinka mainostoimistot ostavat digiosaamista yritysostoilla. Olen kuullut tämän tarinan ennenkin. Maailma tuntuu pyörivän alla olevan kuvan mukaisesti.…
Ajattelin etten kirjoittaisi otsikkoa pidemmälle. Se sisältää jo kaiken oleellisen tästä asista. Uskon että pelkkä otsikko herättää niin paljon ajatuksia, että minun…
Olen itse yrittänyt hahmottaa kaupankäynnin suurimpia haasteita yrityksille. Kaikki mitä tässä alla kirjoitan, ovat lähinnä siis omia ajatuksiani aiheesta. En edes väitä…
Viime viikolla sai taas huomata kun Apple mainosti iPadia, Wired -lehden takakannessa. Siis ihan perinteinen printtimainos lehdessä. Paljonhan on puhuttu siitä kun…
Sisällöt, sisältöstrategiat, sisältöstrategistit ja sisältömarkkinointi. Siinä neljä asiaa joihin törmää päivittäin. Verkko on nyt täynnä sisältömarkkinointiin keskittyvien yritysten sisältöstrategistien tuottamia sisältöjä sisältöstrategioista.…
Vierasaihe by Antti Niemi (@justsopivasti) eli ”Miten vaappu opetti minulle kaiken bisneksestä?”. En ole ihan varma että onko aiheessa yksi a liikaa tuossa…
Haluaisin käyttää enemmän verkostoja. Netti on täynnä mielenkiintoisia ryhmiä joissa liikkuu satoja innovatiivisia henkilöitä pitkin päivää. Kuitenkin tähän asti homma on kaatunut…
Jo kolmannessa polvessa. Vuosien kokemuksella. Vuodesta 1985. Suomen paras. Kaupungin kuumin. Siinä yli puolet pk-sektorin sloganeista. Jokainen yrittää ollaa niin mahdottoman hyviä.…
Jälleen yksi ulkoistettu aihe blogiin. Kiitoksia @tiinavainio. Toivottavasti herättää jotain ajatuksia ja saa sinutkin kommentoimaan. Kaikki lähtee käyttäjistä Aina kun tuotamme sisältöä…
Ulkoistan blogini aiheet hetkeksi lukijoille. Kuka tahansa voi heittää Twitterissä aiheen tai otsikon, niin kirjoitan siitä. Tämän aiheen äiti on @dinkamaria. Nyt…
Sain aamulla viikon fiksuimman ajatuksen. Ajattelin ulkoistaa blogini aiheet lukijoille. Kuka tahansa voi heittää Twitterissä aiheen tai otsikon, niin kirjoitan siitä. Tämän…
Paljon on virrannut vettä, niin Tammerkoskessa kuin Aurajoessa, sinä aikana kun sisältöstrategiasta on puhuttu ja paasattu. Toisena vähän vastaavana trendisanana on tietysti…
Herääkö tuskanhiki otsalle ennen jokaista tapahtumaa, uutiskirjettä tai jotakin muuta aktiviteettiä? Aika moni markkinointitoiminnoissa työskentelevä kokee työnsä ikävimpiä hetkiä Excelin parissa. On…
Otsikko voi olla ehkä hieman jopa tarkoituksellisesti provosoiva. Olen niin laiska jakamaan omia kirjoituksiani, joten vetävämpi otsikko saa nopeammin lukukertoja ja muut…
En ole kirjoittanut pitkään aikaan mistään verkkokauppaan ja liiketoimintaan verkossa liittyvistä asioista. Lueskelin eilen illalla Arhi Kivilahden (meillä Solitalla töissä) erästä Powerpoint-esitystä…
Istuin viimeisen vuoden aikana kuuntelemassa useampaa verkkoon ja sosiaaliseen mediaan keskittyvää yrityksen edustajaa. Sen lisäksi kahlasin erilaisia alan seminaareja ja tapahtumia läpi.…
Tämä vuosi on ollut ihan alusta lähtien aikamoista kiirettä. Duunissa riittää hommaa ja alkuvuonna tapahtuu paljon. Palkkasimme vuonna 2013 noin 50 uutta…
Jonotin 27.11.2013 omaa ennakkotilattua Jollaani Helsingin kylmenevässä illassa ja lopulta sain oman ”other halfini” numerolla 89. Olen nyt käyttänyt puhelinta pari päivää…
Olen keksinyt täysin hatusta täällä blogissani useita termejä. Tässä taas yksi uusi. Saa käyttää, mutta ei ole pakko. Me kaikki sisällöntuottajat tarvitsemme…
Tietotyöläisen arki on melko hektistä. On työmatkoja ja kymmeniä tapaamisia kalenterissa joka viikko. Aika monena perjantaina voi vain miettiä että mihin kulunut…
Nyt on taas tehty ensi vuoden budjettia. Laskelmoitu euroja ja pyritty hahmottamaan että paljonko mihinkin menee. Excel helvettiä, kuten joku voisi sanoa.…
Kaikki alkoi twiitistäni “Kun profiilissa lukee “ajatukseni ovat omiani”, on työnantajassasi jotain pahasti vialla #avoimuus #nykyaika.” Jostakin syystä tuo tuntui kolahtavan aika moneen…
Ehkä kliseisin otsikko mitä maailmasta löytyy, mutta haitanneeko tuo. Keskustelin aamulla rautatieasemalla työkaverin kanssa lyhyesti kaikenlaista ja yksi juttu jäi selkeästi kummittelemaan,…
24.10. on Digitalist Networkin ensimmäinen offline tapaaminen Helsingissä. Verkossa syntynyt yhteisö näkee toisensa ensimmäistä kertaa DN:n merkeissä. Loistava esimerkki siitä, ettei online-maailma…
Keskustelu siitä, että onko teknologia ennen innovaatiota, palvelu ennen tarvetta tai muna ennen kanaa, ei sinänsä johda mihinkään. Jos ajatellaan meidän kuluttajien käyttäytymistä,…
Kirjoitin varmaankin vuosi sitten aiheesta Employee Lifecycle Management. Eli siitä miten työnantajan tulisi hoitaa mallikkaasti koko työntekijän elinkaari yhtiön palveluksessa. Uskon, että yrityksestä…
Tässä on viimeaikoina tullut pohdittua aika paljon brändiä, sillä ensi vuoden suunnittelu käy nyt kuumimmillaan. Aika moni tuntuu unohtavan, että brändi on monitahoinen…
Kuinka moni muistaa 2000-luvun puolesta välistä ACN:n? Tulivat markkinoille kovalla innolla siinä vaiheessa kun puhelinoperaattorit mahdollistivat numeronsiirron operaattorilta toiselle. ACN julisti että…
Pohdittiin tänään, että mikä saa aikaan muutoksen. Kun keskustellaan esimerkiksi digitalisoitumisesta ilmiönä, niin mikä saa aikaan muutoksen. Missä muutos syntyy ja mikä…
Olen ollut kohta kuukauden ns. pöydän toisella puolella. Tein kymmenen vuotta töitä asiakkaille ja juoksin aina projektien aikataulujen perässä ympäri pääkaupunkiseutua. Ajattelin…
Siellä sitä taas oltiin. Tuulessa ja tuiskussa, selkä märkänä ja lenkkarit mutkalla. Kävin viikolla Helsingin 4Runners liikkeessä Kampissa ja tein loistavia löytöjä.…
Nappasin tänään Taivas+Helvetti kirjan kotoa mukaan, kun työkaveri haluaa vähän selailla sen sisältöä. Tiedän ettei se jää vain selailuksi vaan kirja tulee nielemään…
Muistatko montako kehitysprojektia teillä on alkanut viimeisen viiden vuoden aikana? Valtavalla tohinalla aloitettuja hankkeita joiden lopputuotteena piti tulla jotain suurta ja ihmeellistä,…
Terveisiä pururadalta! Siellä se ylipainoinen elämäntaparemontin tekijä taas taapersi otsa hiessä pitkin polkuja. Kirjoitin pari päivää sitten markkinoinnista verraten sitä liikuntaan. Tänään jatkuu…
Olen jo pitkään toitottanut että ei pitäisi keskittyä kanaviin, vaan sisältöihin. Kanavilla tarkoitan niin korkeantason (netti, printti, tv, radio) sekä niiden suosituinpia alakanavia…
Twiittailin jo pari viikkoa sitten tästä aiheesta. On ollut jännä huomata taas kesän jälkeen, että kuinka paljon Suomalaiset ovat itseään lomalla kouluttaneet. LinkedIn…
Aloitin pari viikkoa sitten juoksemaan. En ole harrastanut juoksua sitten – oikeastaan koskaan. Nyt käyn joka toinen päivä juoksemassa raittiissa ulkoilmassa. Se…
Tilailin kesän aikana jonkin verran, (ehkä Luottokunnan mielestä sopivasti), tuotteita verkosta. Asun alle 30.000 asukkaan kaupungissa josta käyn arkisin töissä Tampereella ja…
”Herätkää, mikä on tuo muuri tuossa? Purkakaa! On kylämme suoja suossa. Kuolee virta, karja, maa, pian kasvaa pelloilla vaan kyyt. Kertokaa, rakentajat, missä muuriin ovat…
Pyrin käyttämään kesälomani tänä vuonna rennossa merkeissä. Kaikki turha stressi oli poissa, aurinko paistoi ja linnutkin lauloi. Näkyi siinä pihamaalla välillä siili…
”Vääryyttä perkele. Ei tehty niin kuin tahdon. Itkettiin, raivottiin. Tuomittiin kuolemaan. Vääryyttä perkele. Minähän olen uhri tässä. Anteeksi en antaa voi koskaan…
Kaksi viikkoa kesälomaa takana. Viikko Roomassa ja parin päivän äkkilähtö Ahvenanmaalle ovat nollanneet ison osan ajatuksista. Olen käynyt välillä lukemassa sähköpostejani ja…
Tässä ollaan aikalailla kesälomafiiliksissä. Matkalla viimeisiin tapaamisiin ennen loman alkua. Olen aistinut verkossa, että aika moni on tainnut jäädä lomalle suoraa juhannuksesta. Aika…
Kirjoittelin melkein vuosi sitten, että Kaikki mitä teet tai jätät tekemättä, on markkinointia. Avauduin myös Tilannetajusta sähköisissä kanavissa. Nämä kaksi juttua yhdistettynä,…
Sisällöntuotannossa väistellään vastuuta ja kerrytetään teflonkuorta, ettei nakit tartu. Siinä tällä viikolla kuultu lause. Mitä siinä tuntuukin olevan niin hankalaa? Aika moni…
Sellaistahan se välillä on. Pää tuntuu tyhjältä, mutta silti olisi intoa kirjoittaa. Olen monesti miettynyt että kuinka valtava paine olisi, jos pitäisi…
Tämä kirjoitus on omistettu eilisten twiittailujen pohjalta herroille @Nysses ja @VnniTwt . Olen saanut palautetta viimeisen vuoden aikana aika paljon siitä että…
Jo pelkkä otsikko suututtaa varmasti muutamia viestinnän parissa työskenteleviä ammattilaisia. Ei pyydellä anteeksi, vaan avataan keskustelua. Väitän siis tänään, että yritysten pitäisi…
Kirjoittelin aikaisemmin vähän samasta aiheesta – http://www.jannegylling.fi/mihin-suuntaan-olet-matkalla/ Aihe kuitenkin tuntui niin mielenkiintoiselta, että ajattelin kirjoittaa siitä lisää. Tämä on se syy miksi pidän…
Kävin tänään hyvää keskustelua sisällön personoinnista. Niin hyvää, että täytyy oikein kirjoitella kotimatkalla pari riviä.. Sisällön personointi käyttäjille on yleistynyt massiivisesti. Olen…
Tämä aihe nousi Twitterissä esille, ja koitan raapaista sen pintaa ainakin yhdestä suunnasta kuvattuna. Olen pohtinut viimeaikoina Suomen kiinnostavuutta vähän joka kantilta.…
Olen tässä taas seurannut pari päivää keskustelua Twitterissä. Ihmiset huutelevat toisilleen ja kiukuttelevat kuin pikkulapset. Mutta hei, sehän tässä sosiaalisessa mediassa on…
En edes muista koska kirjoitin viimeksi. Töissä on meneillään projekteja joista ei voi vielä huudella, joten se on osaltaan vaikuttanut siihen ettei…
Lähipäivien keskustelu YouTube-videoiden katselukertojen oikeellisuudesta sai myös minut pohtimaan asioita ja ilmiöitä. Tässä muutama ajatus joka on herännyt mieleeni viimeisen kahden päivän…
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että minkälaisessa yrityksessä olen töissä. http://www.jannegylling.fi/great-place-to-work/. Ajattelin tänään jatkaa aiheesta, sillä juhlimme noin viikko sitten sijoitustamme (7.) Great Place to…
Olen pohtinut tässä viime aikoina aika paljon visuaalisen suunnittelun merkitystä brändin rakennuksessa. Mielikuvien rakentaminen toisen ihmisen päänsisälle ei ole aina niin yksinkertainen…
Mikä on kenenkin mielestä hyvää suunnittelua? Meillä jokaisella on mieltymyksemme ja tyylimme. Kun keskustellaan verkkopalvelujen muotoilusta ja niiden visuaalisesta ilmeestä, ollaan vähän…
Olen istunut tällä viikolla useamman eri toimialalla toimivan yrityksen kanssa ja ehkä kaikista suurinpana asia pöydällä on keikkunut muutos. Jokainen toimiala on…
Olen viimeaikoina lukenut useamman kirjoituksen siitä, kuinka yksilöt avautuvat kun he kokevat jonkin markkinointitoimenpiteen tai mainoksen todella huonona. Kommentti on yleensä tyyliä:…
Fill the mind – not the space. Lause jossa kiteytyy se kaikki oleellinen mitä hyvässä mainonnassa tulisi tehdä. Vastaanottajan mieleen tulisi rakentaa…
Tämä kirjoitus on omistettu Raution Pasille (http://www.tuplaamo.fi/) johon törmäsin aamulla Tampereen rautatieasemalla. Kirjoitukset lähtevät yleensä liikkeelle pienistä asioista. Tänään siihen tarvittiin lyhyt…
Käytän verkkoa todella aktiivisesti. Ostan verkkokaupoista paljon ja tykkään tilata tuotteet suoraa ovelle toimitettuna. Verkosta ostaminen on helppoa ja vaivatonta. Välillä on…
Siinä se on otsikossa kiteytettynä. Saku Tuomisen ”Matkanopas” -kirjan pääviesti siihen että mitä jokaisen yrityksen ja tuotteen on oltava. Hyvin sanottu Saku.…
Koska olet viimeksi lähtenyt palaverista ja todennut kotimatkalla että ”Asiakas ei taas ymmärrä”. Kyllä, itselleni on käynyt niin jokusen kerran ja olenkin…
Case: Ilmatieteen laitoksen Sää App Joskus on hyvä katsoa myös peruutuspeiliin. Nyt tulee melkein vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran istuin Ilmatieteen laitoksen…
Tällä hetkellä nuoriso ei tiedä mikä on c-kasetti. Kymmenen vuotta sitten syntyneet eivät tiedä aikaa ennen matkapuhelimia ja nettiä. Muistatko ajan jolloin…
Tein viikonloppuna jotain, mitä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan. Luin monta tuntia ihan perinteistä kirjaa. Ehkä syynä tähän oli se, että…
On sanottu, että aina kun puhutaan digitalisoitumisesta, tulisi puhua verkostoitumisesta. Verkostoituminen kuvaa sitä muutosta joka tapahtuu ihmisten elämässä, päätöksenteossa, työurissa ja vapaa-ajalla.…
Siinäpä otsikko johon ei juurikaan törmää. Mutta se ei tarkoita etteikö se olisi mahdollista. Varmaankin 2000-luvun parhaiten menestynyt Suomalainen verkossa toimiva liiketoiminta…
Kävin keskustelua pari päivää sitten aiheesta, että mihin kaikki aika menee, ja miten ehtii kehittää omaa toimintaansa kun aikaa ja resursseja on…
Mobiilimaailma on vienyt meitä valtavasti eteenpäin. Se, minkä internet mahdollisti, tuo mobiili meidän käyttöömme 24/7. Jos muutos tuntuu nyt jotenkin nopealta, voidaan…
Istuin tällä viikolla projektin aloituspalaverissa, jossa oli ilahduttavaa kuulla, että asiakkaan puolelta niin markkinointi kuin liiketoiminnat olivat yhdessä sitä mieltä että uuden…
Hyvä markkinointi on aina jotain suurempaa kuin yksittäinen televisiomainos tai lehti-ilmoitus. Hyvä markkinointi ulottuu pidemmälle. Se antaa mahdollisuuden pureutua yksittäistä spottia syvemmälle.…
Kirjoitukseni on herättänyt keskustelua siitä, että olenko täällä väittämässä että markkinointi on kuollut. Että kun kaikki digitalisoituu ja ihmiset ostavat vain kaiken…
Selailin ihan mielenkiinnosta eri SEO talojen palvelukuvauksia. Sieltä löytyy ihan hauskaa luettavaa jos joskus sinulla on ylimääräistä aikaa. Ihan uskottavan tuntuista tarinaa,…
Piti kirjoittaa jo aikaisemmin tästä. Nyt sain aikaiseksi vihdoinkin kirjoittaa pari riviä. Stubb otti Linnan juhlissa kuvia ja laittoi ne Twitteriin. Ja…
Luin aamulla Aamulehteä. Yhtenä aineena oli Danske Bankin Suomen viestintäjohtajan haastattelu. Suomalaiset asiakkaat eivät ymmärrä mitä uudet televisiossakin kovasti mainostetut New Normal…
Olen tällä viikolla lukenut kirjaa, joka kertoo erään yrityksen verkkoläsnäolosta. Pääpaino tuntuu olevan jostakin syystä enemmän kanavissa, kuin kohderyhmissä ja viesteissä. Mediasta…
Hakukoneet muuttavat omia tapojaan indexoida ja nostaa tuloksia useamman kerran vuodessa. Olen kuullut että vuonna 2011 Google muutti algoritmejään yli 200 kertaa.…
Jäin pohtimaan eilistä kirjoitustani. Sanoin että Jamie Oliver on Valiolle verkossa suurempi uhka kuin kotimaiset toimijat. Olen edelleen täysin samaa mieltä. Ihmiset…
Kuuntelin viime viikolla erästä, nykyisin Ruotsissa asuvaa Irlantilaista, ajattelijaa joka kertoi digitalisoitumisesta ja muutoksen aiheuttamasta tuskasta. Ei pitäisi puhua digistrategiasta, vaan strategiasta.…
Markkinoinnista vastaavat ovat selkeästi ottaneet verkossa sellaisen roolin, että yritykset ovat viestiviä organisaatioita. Tuotetaan sisältöä ja jaetaan se kaikki ihan joka suuntaan.…
Kirjoitin aikaisemmin että ”kaikki mitä teet, tai jätät tekemättä on markkinointia.” Sitä kirjoitusta on luettu paljon, ja nyt jopa pari uskaliasta on…
Suomi sai taas uutta verta kunnallispolitiikkaan viikonloppuna. Kunnanvaltuustoihin saatiin satoja uusia vaikuttajia ja päättäjiä. Nyt alkavalla viikolla voi taas katsoa kaikista lehdistä…
Tämän blogin kirjoituksista käytännössä kaikki käsittelee jollakin tavalla verkkoläsnäoloa, digistrategiaa ja menestymistä sähköisissä kanavissa. Olen kirjoittanut paljon tekstiä, ja osan mielestä silti…
Keskustelin tällä viikolla junassa mielenkiintoisen aiheen ympärillä. Verkoläsnäolo ja verkkoviestintä, tai viestintä yleisesti, on tällä hetkellä ongelma pääasiassa isoissa yrityksissä. VR taisteli…
Taas yksi aihe josta olen kirjoittanut jo useamman kerran. Pitkään ja hartaasti. Silti tuntuu ettei tätä vieläkään ymmärretä täysin oikein. Jos ajatellaan…
Otsikkoon kiteytyy ehkä se yksi suurimmista epäkohdista joka toistuu ihan jokaisella toimialalla. Asiakkaalla on ajatus siitä mitä hän haluaa, mutta ammattilainen näkee…
Verkossa on paljon artikkeleita jotka ovat täyttä timanttia. Kirjoittajan koko kokemus on saatu kirjoitettua ylös yhdestä asiasta. Se on täydellinen. Asia avaa…
Olin vuosia sitten hetken aikaa Fonectalla töissä. Soittelimme yrityksille ja myimme näkyvyyttä Fonectan eri palveluihin. Fonecta Finder, Inoa jne. Hauskaa aikaa, jolloin…
Olen lukenut kymmeniä ja satoja kirjoituksia sosiaalisen median käyttötavoista. Verkko on pullollaan mitä parempia analyysejä siitä, että mitä yritysten tulisi tehdä. Olen…
Kävin eilen mielenkiintoista keskustelua siitä, että mikä on verkkopalvelun sisällössä eri asioiden painoarvo. Olen paasannut niin paljon personoinnista ja siitä että meidän…
Paljon on puhuttu siitä kuinka verkossa tapahtuva markkinointi vaikuttaa tai jättää vaikuttamatta. Mitä oikeastaan tarkoittaakaan vaikuttaminen verkossa ja minkälaiset jalanjäljet se jättää.…
Viikonloppu lauantai. Ulkona sataa ja on ikävää. Maailma ahdistaa ja on tarve kirjoittaa. Tässä sitä taas tulee. Olen ihan, osin harrastuksena, hakannut…
Kirjoitin jo aikaisemminkin tästä, mutta ehkä kertaus on opintojen äiti. Kaikki mitä sinä, tai yrityksesi tekee, on markkinointia. Myös se mitä jätät…
Kirjoitin jo pitkän tekstin matkalla kotiin. Kun olin julkaisemassa kirjoitustani viestinnän muuttumisesta, törmäsin facebookissa presidenttimme statuspäivitykseen. Kannatin edellisissä vaaleissa Niinistöä. Saulin tekemisiä…
Trendit ja tulee ja trendit menee. Tässä on nyt saatu todistaa kuinka hauras asia on markkinaosuus, kun katselee Nokian älypuhelinten myyntilukuja. Muutos…
Pahoittelut huutomerkistä. Ei niitä pitäisi laittaa otsikoihin. Halusin kuitenkin hetkellisesti korostaa asian tärkeyttä. Olen huolissani, siksi huudan. Me suomalaiset olemme turhan vaatimattomia,…
Verkko on ihmeellinen maailma. Aloitin tämän blogikirjoittelun neljä kuukautta sitten ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo paljon. Kävijämäärät ovat nousseet joka…
Suo, kuokka ja Jussi. Siinä on suomalaisen yrittämisen arki. Apua ei pyydetä, eikä anneta. Se on heikko joka ei pärjää yksin. Mikä…
Kirjoitin verkkokaupan aiheuttamasta muutoksesta ja digitalisoitumisen tuomasta globaalista pelikentästä. Nyt pureudutaan verkkokauppoihin eri kulmasta. Aamulehdessä oli juttua kun Prisma avasi uuden verkkokauppansa.…
Olen etsinyt suomalaista yritystä. Yritystä joka panostaisi oikeisiin asioihin verkossa. Brändiin johon törmäisi oikealla hetkellä. Yritys joka selkeästi olisi huomannut että maailma…
Keskustelemme päivittäin sosiaalisesta mediasta ja sen vaikuttavuudesta. Usealle ihmiselle sosiaalinen media tarkoittaa yhtä kuin Facebook. Sitä asiaa olen käsitellyt jo aikaisemmin kirjoituksissani.…
Oman asuinkuntani Sastamalan tunnettuus on melko heikko. Entinen nimi, Vammala, onkin sitten jo tunnetumpi monen korvaan. Kuntaliitosten myötä Vammala hävisi kartalta ja…
Mitä on menestyminen? Miten menestystä mitataan ja miten sitä vertaillaan? Onko tavoitteena aina oltava se että olisimme parhaita? Voiko kuitenkin menestyä olematta…