Tässä ollaan aikalailla kesälomafiiliksissä. Matkalla viimeisiin tapaamisiin ennen loman alkua. Olen aistinut verkossa, että aika moni on tainnut jäädä lomalle suoraa juhannuksesta.
Aika moni on varmasti huomannut että on toisaalta aika raskasta olla online 24/7. Kaikki verkossa vietetty aika on kuitenkin pois jostakin muualta. En usko että kovinkaan moni voi aidosti rentoutua jos sähköpostit piipittävät puhelimessa ja twitter huudot kantautuvat kallion nokkaan pimenevässä kesäyössä.
Yhdeksästä viiteen
Ymmärrän hyvin että yritykset pyrkivät olemaan somessa tiettyinä kellonaikoina. Resursointi pyörittää asiakaspalvelua verkossa kellon ympäri vaatii huomattavia investointeja vuositasolla. Se, että joku on odottamassa ”jos joku vaikka twiittaisi meille” on raskas ja kallis prosessi. Keväällä ihmiset kritisoivat Marimekkoa, kun he vastailivat asiakkaiden kysymyksiin vain reilun tunnin ajan Facebookissa, koskien erään suunnittelijan kuosin kopiointia. Uskon aidosti että Marimekon viestintäjohtajalla on päivän aikana paljon muutakin tekemistä kuin roikkua Facebookissa. Siis ihan aidosti.
Kevään aikana on saanut myös huomata kuinka negatiivisia vaikutuksia verkolla voi olla. Ihmiset suorastaan etsivät epäonnistumisia ja revittelevät niillä blogeissaan lukijamäärän kasvutoiveissa. Moniko kirjoitti blogiinsa Marimekosta? Kuinka moni kirjoitti Midhill #watergate jutusta?
On ihan helvet*n helppoa huudella vierestä. Lytätä toinen maanrakoon, tuntematta kuitenkaan kaikkia faktoja.
Onko meillä suvaitsevaisuutta?
Olen yrittänyt opetella suvaitsevaisuutta jo pitkään. @veetikallio twiittailee paljon siitä kuinka toisia ihmisiä tulisi arvostaa ja kohdella kunnioittavasti. Koko Suomen ”some genre” peräänkuulutti kuukausi sitten että ”epäonnistu nopeasti”. Taivas ja helvetti -kirjassa on hyvä esimerkki Supercellin toimintatavasta jossa iloitaan epäonnistumisista, jotta voidaan siirtyä eteenpäin.
Jostain syystä silti ainakaan tässä maassa ei edelleenkään ole mahdollisuutta harjoitella, epäonnistua ja oppia.
Suomalainen kulttuuri ei ole koskaan perustanut oppimisesta epäonnistumisen kautta. Mutta kuitenkin, me ihmiset opimme parhaiten tekemiemme virheiden kautta. Jokainen korkeushyppääjä tiputtaa välillä riman ja jokainen ralliautoilija käy välillä ojan puolella. Vain koettelemalla rajojamme, voimme saavuttaa jotain huomattavasti parempaa.
Kukaan meistä ei voi aidosti muuttua, ellei meille anneta mahdollisuutta tehdä muutamaa virhettä.
Asetin itselleni tavoitteen kesäksi. Pyrin kirjoittamaan kesän aikana niin monta positiivista blogikirjoitusta kuin mahdollista, jotta ne kumoaisivat kaiken sen negatiivisuuden joka kuitenkin taas syksyllä nostaa päätään. Kun syksyn sateet saapuvat ja muuttuvat pikkuhiljaa loskaksi talvisaappaiden pohjaan – olen valmis.
Annetaan kanssaihmisille mahdollisuuksia
Voitaisiinko sopia, että pyrimme antamaan vain rakentavaa kritiikkiä, emmekä pyri kasvattamaan omaa levikkiämme toisten epäonnistumisien kautta?
Vain yhdessä tekemällä ja rakentamalla voimme parantaa tämän maan sosiaalisen median käyttöä. Ja mitä paremmin yritykset ja ihmiset sitä osaavat käyttää, sen parempi meille kaikille.
Olkoon tämä kesä posiviivinen yllätys meille kaikille.
