Yksilöllisyyden harhakuva



Rakastan dataa. Uskon että tietoa ei ole koskaan liikaa käytettävissä. Päätöksenteon apuvälineenä data on loistava renki. Tietovarastojen kapasiteetti ja laskentanopeus mahdollistavat, että kaikki mahdollinen data kannattaa kerätä talteen, vaikka sitä ei juuri nyt tarvitsisi mihinkään.

On puhuttu paljon siitä että segmentointi häviää. Kun meillä on mahdollisuus kerätä ja tallentaa yksilöllistä dataa jokaisesta käyttäjästä, voimme kohdentaa ja hyödyntää täysin yksilöllisesti haluamaamme sisältöä.

Olen osin samaa mieltä, mutta väitän että me ihmiset emme ole läheskään niin yksilöllisiä kuin kuvittelemme.

On täysin absurdia ajatella, että tällä pallolla ei olisi yhtään samanlaista ostokäyttäytymistä omaavaa kuluttajaa kuin sinä. Sinun musiikkimakusi ei ole uniikki tai kirjallisuus jota luet. Haluamme uskotella itsellemme että toista samanlaista ei ole olemassa. Mutta kuitenkin jokaisesta datavarastosta pystyy helposti tunnistamaan erilaisia segmenttejä joilla on useita samanlaisia atribuutteja.

Seuraa lauman johtajaa

Olemme laumaeläimiä. Mielikuvat joita päämme sisään rakennetaan markkinointikoneistojen avulla, auttavat suuryrityksiä valmistamaan jo vuotta ennakkoon ne vaatteet joita haluat ostaa ensi kesänä.

Yksikään toimiva verkkokauppa ei rakenna sinulle täysin yksilöllistä profiilia. On eri asia kun kauppa oppii tunnistamaan tilausfrekvenssistä kulutustottumuksesi ja suosittelemaan juuri sinua mahdollisesti kiinnostavia tuotteita. Related articles rakentuu segmentin avulla jolla sinut lokeroidaan muiden vastaavanlaisten asiakkaiden joukkoon.

Emme oikeastaan edes halua olla yksilöllisiä.

Ihmisillä on luontainen taipumus rakentaa ryhmiä. Identiteettimme rakentuu niistä palikoista joita olemme keränneet itseemme muilta. Jo pelkästään se, mitä puemme päällemme, ohjaa meitä kohti tiettyä ryhmää. Intin käyneet tietävät kuinka yhtenäinen uniformu tiivistää joukkoja tiiviimmäksi ryhmäksi. Jääkiekkojoukkueen pelipaita ja samanlainen paita kannattajan päällä yhdistää pelaajan ja kannattajan yhtenäiseksi rintamaksi.

Miksi tavoittelemme yksilöllisyyttä kun kuitenkin haluamme kuulua ryhmään?

Meille on tärkeää tuntea, että teemme itse omat päätöksemme. Luomme sitä kautta tunteen yksilönvapaudesta. Identiteettimme kannalta on tärkeää että koemme tekevämme itsenäisiä päätöksiä, vaikka hyvin ymmärrämme että päätöksentekoomme vaikuttavat merkittävästi ulkoiset tekijät.

Millä perusteella ostit nykyisen autosi?

Janne Gylling


Avainsanat: brändi digistrategia digitalisoituminen Ensivaikutelma Markkinointi metelimedia muotoilu Sisältöstrategia sosiaalinen media Tarina