Viikonloppu lauantai. Ulkona sataa ja on ikävää. Maailma ahdistaa ja on tarve kirjoittaa. Tässä sitä taas tulee.
Olen ihan, osin harrastuksena, hakannut Googleen erilaisia hakusanoja. Olen yrittänyt selvittää että kuinka aikaisessa vaiheessa yritykset pyrkivät tarttumaan kauppaan kiinni. Osaako kukaan ajatella miten kuluttaja verkossa käyttäytyy ja minkälaisia mahdollisuuksia olisi käytettävissä.
Verkossa on vielä niin hiljaista, että pienelläkin vaivalla voisi saada ihmeitä aikaan.
Käytin Solita Meeting Point 2012 esityksessa erimerkkinä Suomalaisia talopakettivalmistajia. En löytänyt heitä verkosta oikeastaan millään. En tunne yhtäkään rakennusmestaria tai talopakettimyyjää henkilökohtaisesti. Ainut paikka mistä voin etsiä tietoa, on verkko.
Yritykset loistavat poissaolollaan. Rakennetaan kotisivuja. Ollaan passiivisia. Ollaan ihan hiljaa ettei häiritä muita. Keskitytään täysin vääriin asioihin. Kerätään tykkääjiä, joita ei osata sitten hyödyntää.
Lopettakaa nyt se pään työntäminen pensaaseen. Tässä maassa olisi helppo hallita verkkoa meilkein millä tahansa toimialalla, jos vain haluat. Jäätkö odottamaan sitä, kun joku ulkomainen toimija ottaa siivunsa?
Me tunnemme suomalaiset paremmin kuin kukaan muu. Tiedämme miten käyttäydymme ja tunnemme meille tyypilliset toimintavat. Käytin esimerkkinä sitä, että jos seison pyöräilykypärä päässä Intersportissa, myyjä tietää mitä haluan. Mutta jos kirjoitan verkkoon alkeellisia hakusanoja, kukaan ei ymmärrä myydä minulle mitään. Tiedän että verkkokauppoja on olemassa monellakin toimialalla, mutta ne ovat rakennettu teknisesti ja sisällöllisesti päin persettä. Anteeksi kiroiluni.
Kuka olisi valmis tekemään asioita oikein? Kenellä olisi rohkeutta ja halua olla suunnannäyttäjä?
Menen hetkeksi ulos sateeseen. Ehkä sitten helpottaa..