Ennemmin euro kuin tykkääjä

Sosiaalinen saareke


Samalla kun uudet sosiaalisen median palvelut yrittävät vallata jalansijaa markkinassa, nykyisistä pyritään ottamaan enemmän irti. Sisältömarkkinointi ja kanavissa palveleminen, asiakkaiden huomioiminen ja aktiivinen sisällöntuotanto sekä sisältöjen kautta vaikuttaminen tuntuu olevan jokaisen agendalla.

Uusia kanavia ja välineitä on otettu viimeisten vuosien aikana käyttöön enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Voisi jopa sanoa että osalla markkinoinnista on tullut enemmän välineurheilua ja tekniikkaa kuin aitoa ihmisiin vaikuttamista. Liiallinen optimointi ja mittaaminen voi helposti kääntyä itseään vastaan ja persoonallisuus häviää tekemisestä.

Pahinta silti on kannatella täysin erillistä some-saareketta joka ei integroidu mihinkään muuhun tekemiseen.

Jos tykkääjämäärät eivät muutu euroiksi, tai et pysty sitä millään todentamaan, on yleensä vaikea saada perusteltua siihen investoitua aikaa ja rahaa. Perinteisesti markkinoinnin ja viestinnän tekemistä ei ole arvostettu juuri siitä samasta syystä. Ei ole näyttöä tuloksista kun suunnitelmat puuttuvat eikä niiden täyttymistä seurata.

Ehkä juuri samasta syystä myynnin ja markkinoinnin väliset siilot ovat rakentuneet, kun jopa käytetyt järjestelmät ovat täysin erilliset. Toiset ovat seuranneet liidien kehittymistä jo vuosia ja toiset lähinnä pyöritelleet lukuja excelissä.

Jos ei ymmärretä missä maali on, on vaikea pelata samaan suuntaan.

Olisiko siis syksyn agendalla ennemmin asiakasdatan rikastaminen sosiaalisella sisällöllä kuin yritystilien avaaminen tusinaan uusia kanavia? Jos perustukset horjuvat, on turha rakentaa lisää kerroksia ja toivoa että näkyvyys korjaa rakenteet.

 



Janne Gylling
maanantai 2 marraskuun, 2015
Kirjoitettu: bussissa

tagit
Markkinointi sosiaalinen media verkkoläsnäolo Viestintä