Tekeminen on monesti tärkeämpää



Muistatko montako kehitysprojektia teillä on alkanut viimeisen viiden vuoden aikana? Valtavalla tohinalla aloitettuja hankkeita joiden lopputuotteena piti tulla jotain suurta ja ihmeellistä, jotain joka räjäyttää markkinan ja avaa jokaisen asiakkaan oven niin auki että mahdut poistuessasi kantamaan rahakirstun pakettiautoosi.

Laske montako aloitetuista hankkeista vietiin maaliin asti. Luku taitaa olla aika paljon pienempi kuin aloitettujen hankkeiden?

Mikä saa kehitysprojektit aina jäämään kesken?

Uskon, että yksi tärkein syy on vastuuttaminen. Ei ole määritelty selkeää vastuunkantajaa, ja hänelle resursoitu selkeästi aikaa vetää kyseinen hanke läpi. Oman toimen ohessa, hiukan vasurilla (tai oikealla, jos olet vasenkätinen) vedetyt kehitysprojektit ovat lähinnä naurunaihe firman pikkujouluissa.

Toki jatkuva kehittäminen on hyvästä. Aloitetusta hankkeesta voi poikia muita pienempiä polkuja, tai hanke voi synnyttää hyvää pöhinää joka näkyy arjessa jo seuraavana aamuna. Aina kun saadan iso porukka yhteen huoneeseen, syntyy jotain hyvää. Ainakin meillä.

Pidän suunnittelusta, ideoinnista ja uuden luomisesta. Minusta on tullut prosessi-ihminen viimeisen parin vuoden aikana. Olen huomannut käytännössä kuinka paljon parempiin lopputuloksiin päästään kun asioita tehdään prosessin mukaan. Prosessi ei tapa luovuutta, vaan antaa luovuudelle sen tarvitseman tilan ja ajan.

Liian moni puhuu ja kirjoittaa suunnittelusta. Sen puutteesta tai sen liiallisesta käytöstä. Itse väitän, että suunnittelua tärkeämpää on tekeminen.

Vain tekemällä asioita, saadaan jotain oikeasti aikaan.

On suuri taito saada asioita tapahtumaan. Ja nyt en puhu yksilölajeista. Yksin on helppo tehdä päätöksiä ja saada asioita tapahtumaan. Taitoa vaatii se, että saadaan koko organisaatio muuttumaan. Kehittymään, muuttamaan omia prosessejaan ja parantamaan suoritusta. Se vaatii todellista taitoa.

On helppo puhua paljon, kertoa visioista ja tahtotiloista. Määritellä positioita ja näyttää benchmarkeja. Varsinkin kun verkko on täynnä valmista materiaalia niihin puheisiin. Muutamalla hakusanalla Googlettamalla saat ihan mistä tahansa aiheesta viisaita sanoja, joita voi käyttää suoraa ja kääntää omaan suuhun sopivaksi. Voi olla että saat jopa neukkarissa jonkun uskomaan sinuun. Kuka tahansa voi ottaa Slidesharesta pari kalvosettiä ja puhua ne uskottavasti läpi asiakkaalle. Olen kokeillut.

Näytä minulle se prosessi jolla vedät muutoksen läpi.

Olen kyllästynyt suunnitelmiin ja hehkutukseen. Haluan nähdä muutoksen tapahtuvan oikeasti. Mitkä ovat keinovalikoimasi muutoksen läpivientiin? Miten muutos valutetaan läpi koko organisaation? Jos tavoitteena on muuttua – miten pidät huolta siitä että muutos tapahtuu oikeasti?

 

Tämä vuosi on tekemisen vuosi. Puheet saa riittää – vain teot ratkaisevat.

Janne Gylling


Avainsanat: brändi digistrategia Ensivaikutelma Ideointi luovuus maine maineloikka Markkinointi metelimedia muotoilu muutos palvelumuotoilu Sisältöstrategia some Viestintä