Tulin aamuksi Pyymäen Oma kahvilaan Tampereelle. Loistava sijainti, toimiva netti ja loistavia tuotteita aamun käynnistämiseen. Samalla kun tilasin kahvin kanssa yhden voipullan, silmääni osui hillomunkki. Hillomunkki nosti mieleeni eilisen juoksulenkin, joka kulki ohi Vaasan&Vaasan donitsitehtaan.
Eilisellä lenkillä ajatukset harhailivat donitseistä hillomunkkeihin. Ehkä lenkillä poltetut kalorit saivat aivot liikkeelle.
Haluamme hillomunkkeja
Olemme ihmisinä tottuneet geeniperimässämme siihen ajatukseen, että on olemassa jotain meitä suurempaa, sillä emme ole aikojen alussa pystyneet tieteen avulla todistamaan jokaista asiaa.
Jos käytetään esimerkkinä vaikkapa vuorovettä, voimme hyvin kuvitella kuinka vuonna 100 ihmiset ovat pitäneet sitä täysin epäinhimillisenä tapahtumana ja ajatelleet että se Ahdin tekosia. Olemme siis evoluution aikana kehittäneet tarpeen sille että kaikki asiat eivät voi olla selitettävissä. Haluamme siis luontaisesti kohdata asioita jotka eivät ole ennalta arvattavissa.
Yksittäinen hillomunkki on hyvä esimerkki. Meillä on pieni aavistus siitä mitä sisältö tulee pitämään sisällään, mutta silti se haukkaus jossa tulee hilloa mukaan, jaksaa aina yllättää.
On siis ihmisluonteelle tärkeää, että koemme näitä pieni hillomunkkihetkiä kohtaamisissamme.
Meidän munkit ja rusinat pullassa
On ollut todella hauska todeta näiden ensimmäisten viikkojen aikana Flocklerilla, että meillä on yllätyshilloja tuotteessa.
Nämä pienet hillokkeet tekevät sisällöntuottajan arjesta helpompaa. Missiomme on saada ihmiset rakastamaan sisältöjä. Haluan uskoa että lunastamme tuon lupauksen päivittäin.
Jos haluat itse todeta, että miltä meidän hillomunkit maistuvat, sovitaan tapaaminen (etunimi.sukunimi@flockler.com). Jos et ole tyytyväinen, tarjoan pullakahvit.