Puuhastelukulttuuria


Ossi kirjoitti blogissaan osuvasti otsikolla ”The Shit That You Do Is The Shit That You Do”. Otsikko laittoi ajattelemaan jälkeenpäin mitä kaikkea se voisi tarkoittaa. Lauseenahan tuo on aivan loistava ja suosittelen lukemaan muutenkin koko kirjoituksen.

Siis, mitä kaikkea organisaatiot haalivat itselleen ja miten he hoitavat niitä asioita. Rakennamme ympärillemme valtavia suojamuureja ja linnoittaudumme oman yksikön kesken omaan pieneen maailman. Se mitä asiakas näkee ja kokee meistä, on helposti jotain aivan muuta kuin mitä me kuvittelemme. Meillä on useasti itsestämme ja tekemisestämme aivan väärä mielikuva. Kuvittelemme olevamme jossain tietyssä positiossa markkinoilla tai kuvittelemme että brändimielikuva tuotteestamme on täyttä timanttia.

Usein kuitenkin täytämme ison osan ajastamme kaikenlaisen turhan tekemiseen emmekä keskity olennaiseen. Mikä on oikeasti meidän ydinliiketoimintaa ja mistä meidän bisnes tulee.

Teemme kaikenlaista pientä puuhastelua joka ei johda mihinkään.

Sen tekeminen voi olla kivaa ja sillä saa täytettyä kalenterin ja ajan kahden kesäloman välissä. Mutta mikä merkitys sillä on loppuviimeksi sinun liiketoiminnallesi.

Tee suunnitelma. Määrittele siihen tavoitteet ja rakenna road-map sen tavoitteen saavuttamiseksi. Kehitä asioita systemaattisesti ja seuraa kehitystä jatkuvasti. Lopete puuhastelu ja siiry prosesseihin jotka tuottavat tehokkaasti ja jatkuvasti oikeanlaista liiketoimintaa. Kaikke se paska mitä teet, on vain sitä paskaa mitä teet. Oletko aidosti tyytyväinen tekemiseesi, vai voisiko pieni peiliin katsominen tuottaa tulosta?

 



Janne Gylling
keskiviikko 23 toukokuun, 2012
Kirjoitettu: bussissa

tagit
puuhastelu