Persialaismatto palveluna



Tiedätkö ne käsin kudotut persialaismatot joita myydään lähi-idän basaareissa? Sellaiset todella koukeroiset ja kuvioidut matot joista ei erotu punaviini eikä edes koiran oksennus?

Maton monimuotoinen ja kirjava kuvitus antaa mielikuvan työn määrästä joka sen eteen on nähty. Vaivalla kudottu kirjailu osoittaa kaikki ne tunnit jotka on lopputuotteen eteen tehty.

Törmäämme samanlaisiin mattoihin sähköisissä palveluissa

Taustajärjestelmissä paistaa integraatiospagetti, joka on täysin valmis romahtamaan minä hetkenä tahansa. Sitä on kudottu ja virkattu kasaan viimeiset kymmenen vuotta jotta sähköinen asiointi, asiakkuus ja liiketoiminta verkossa saataisiin edes jonkinlaisille urille. On tehty remonttia vähän samaan tapaan kuin että uutta tapettia liimattaisiin aina vain vanhan päälle. Seinän kantokyky ja liiman sidosteaineet murtuvat jossakin vaiheessa.

Olen kirjannut matkalaskuja viimeiset kolme vuotta tuollaiseen persialaismattoon. Voi hyvä luoja miten vaikeaa voi olla yksinkertaisen asian tekeminen.

Yksinkertainen vaatii yleensä enemmän suunnittelua ja jatkuvaa kehittämistä

On helppoa laittaa seinään lisää liisteriä ja pyrkiä peittämään kaikki vanhat epätasaisuudet alleen. Samalla tavalla on helppoa yrittää peittää käyttöliittymäsuunnittelussa tehdyt virheet lataamalla kaikki mahdollinen oksennus käyttäjän eteen.

Skandinaavisuus näkyy joka kotitalouksien sisustuksissa, mutta milloin se valtaa alaa sähköisissä palveluissa?

Janne Gylling


Avainsanat: digitalisoituminen Ensivaikutelma käyttökokemus luovuus palvelumuotoilu verkkoläsnäolo

Lisää kirjoituksia, jos innostuit edellisestä