Olen huudellut paljon siitä että yritysten tulisi olla esillä, tavoitettavissa ja pitää ääntä itsestään. Tässä maassa on todella yksinkertaista omia itselleen verkosta siivuja, joihin kuluttajan törmäävät. Entistä enemmän kuluttajien käyttäytyminen lähtee liikkeelle hakukoneen kautta. Se on helppoa, se ei vaadi rekisteröitymistä ja jopa isoäitini tietää mikä on Google, vaikkei ihan internetin allonharjalla surffailekkaan.
Jos joku haluaa olla sitä mieltä että teemme hakuja Facebookissa, niin ihan vapaasti vaan. Väitän että Facebook on ajanvietettä josta katsotaan missä kaverit ovat tai mitä he tekevät. Ja ajan saatossa se muuttuu entistä enemmän luokkakokouksien ja lapsuuden ystävien etsimiseen, kuin että sillä olisi todellista arvoa tai merkitystä yritysten sisällön jakamisessa. Facebook on rakentanut ekosysteeminsä niin suljetuksi, ettei mikään sinne tuotettu sisältö edes indexoidu hakukoneisiin. Eli käytännössä kaikki se sisältö jota tuotat sinne, hukkuu timelinen virtaan eikä vaikuta sinun näkyvyyteesi verkossa.
Voit siis rakentaa keinotekoisia verkkonäkyvyyksiä Facebookkiin, mutta mitä oikeastaan sillä saavutat? Jos verkkoläsnäolosi perustuu vain ulkopuolisen verkkosivuston suljettuun ekosysteemiin, niin mitä sinulla oikeasti on kasassa. Sinua ei löydetä verkosta yhtään sen paremmin. Satatuhatta kerättyä tykkääjää, mutta todellinen verkkoläsnäolo nolla.
Tässä yksinkertainen lista jolla parannat löydettävyyttäsi helposti ja edullisesti.
1. Tuota sisältöä
Kaiken mitä ikinä vain voit kirjoittaa, kuvata tai videoida.
2. Jaa sisältöäsi avoimesti ja ihan kaikkialla
Verkkopalveluita tulee ja menee. Ole mukana kaikkialla. Älä keskity liikaa yhteen, vaan jaa sisältöä laajasti.
3. Kerää heimo joka jakaa sisältöäsi eteenpäin
Pyri saamaan massa joka seuraa sinua. Statistiikka ohjelmat antavat hyvää dataa siitä että mitä kautta ihmiset tulevat sisältöösi. Kokeile miten kävijämäärät muuttuvat kun vaihtelet aiheita, otsikoinnin tyylejä jne.
Ei kuulosta helpolta? Ja eihän se sen vaikeampaa ole. Kun nuo kolme ensimmäistä alkaa olla kunnossa niin sen jälkeen on hyvä ottaa pieni tarkennus.
4. Määrittele ne termit joilla haluat löytyä, eli sanat joilla palveluitasi haetaan.
Ala tuottamaan sisältöä tarkemmin niihin termeihin peilaten. Kerää kuitenkin ensin riittävästi sisältöä, sillä kun ne oikeat ihmiset alkavat löytää verkkopalveluisi, sen tulee näyttää täydeltä. Kahden kirjoituksen blogi ei houkuttele tulemaan takaisin, vaikka sisältö olisikin timanttia.
Tee ensin nämä neljä. Jatkoa seuraa tähän kirjoitukseen myöhemmin..