Ostin ensiasunnon reilu kymmenen vuotta sitten Vammalasta. Kun sain talon myytyä nyt keväällä 2021, päätin ostaa kerrostalosta osakkeen itselleni.
Sanotaan, että kaikki mikä voi, digitalisoituu.
Se on valitettavan totta. Digitaalinen asuntokauppa on tehnyt kodin ostamisesta melko tylsää, kylmää ja kankeaa. Myin omakotitalon ihan perinteiseen tapaan, eli menimme ostajien kanssa pankkiin, jossa kaupanvahvistaja vahvisti asian allekirjoituksellaan ja pankkivirkailijat hoitivat työnsä. Sen jälkeen kättelimme uusien omistajien kanssa, toivotimme mitä parhaat jatkot ja poistuimme. Tilanteessa oli edes ripaus perinnettä, arvokkuutta ja tunnetta että jotain vaihtoi juuri omistajaa.
Digitaalinen asuntokauppa oli käytössä uuden kohteen ostamisessa. Pari kylmää sähköpostinotifikaatiota myöhemmin, huomasin vasta siitä kun tililtä oli rahat lähteneet, että taisin juuri ostaa asunnon ja ottaa läjän asuntolainaa. Prosessi oli niin kylmä ja kasvoton kuin vain mahdollista. Missään vaiheessa kukaan ei kertonut että mitä tapahtuu ja mitä mahdollisesti tapahtuu seuraavaksi. Ei yhtäkään onnittelua tai selkeää vahvistusta siitä että kaupat ovat syntyneet ja omistaja on vaihtunut. Vain sähköposti joissa kerrottiin että molemmat tahot ovat nyt allekirjoittaneet kauppakirjan.
Tässä olisi ollut mahdollisuus tehdä hyvää
On tavallaan harmi, että DIAS on tällainen. Taustalla on kuitenkin hyviä tyyppejä ja hienoja tahoja, joten odotukset olivat suuremmat. Nyt digitaalinen asuntokauppa on tylsä ja kasvoton palvelu jonka prosessista käyttäjälle näkyy vain yksittäinen kirjautuminen ja siellä pankkitunnuksilla allekirjoittaminen.
DIAS voisi olla paljon parempaa. Ostajan näkökulmasta olo jäi todella ontoksi. Muistan sen fiiliksen kun olimme ostamassa ensimmäistä asuntoa. Kyseessä on kuitenkin iso päätös ja melkoinen laina, joten tuntuu oudolta että tässä digitaalisessa versiossa fiilis on lopulta yhtä iloinen kuin jälkiveroja maksaessa.
Herätä tunteita käyttäjässä
Palveluita suunniteltaessa pitäisi ottaa huomioon minkälaisia tunteita haluamme herättää. Pelkkä kylmä prosessin digitalisointi ei kanna kovinkaan pitkälle, eikä se tuo juurikaan lisäarvoa eikä kilpailuetua.
Pohja on tässä tapauksessa varmasti ihan hyvä. Nyt se vaatisi pari naksua lisää intohimoa ja jatkokehitystä jotta se olisi aidosti loistava palvelu.