Olen muutamaan kertaan kirjoitellut ennustuksia tulevaan vuoteen ja ainakin itselleni niiden lukeminen jälkikäteen on ollut viihdyttävää. Tässä siis ennustuksia vuodelle 2025. Aloitetaan…
Kirjoittelin tuossa jokunen päivä siitä LinkedInissä, että viimeiset kolme vuotta Powerilla ovat menneet yllättävän äkkiä ja postauksen lopussa kyselin aiheita, jotka voisi…
2021 Kun tässä on pandemian aikana tullut vaihdettua duunia, niin on jäänyt ehkä hieman vähemmälle kirjoitukset siitä mitä teen arjessa työkseni. Aloitin…
Istuin Veikka Gustafssonin puheenvuoron yleisössä vuonna 1998. Hän kertoi silloin vuoden 1994 retkestään K2-vuorelle. Siitä puheenvuorosta on jäänyt omaan muistiin todella paljon…
Ostin ensiasunnon reilu kymmenen vuotta sitten Vammalasta. Kun sain talon myytyä nyt keväällä 2021, päätin ostaa kerrostalosta osakkeen itselleni. Sanotaan, että kaikki…
Yritys ei ole sitä mitä se tekee, vaan sitä mitä asiakkaat tietävät sen tekevän. Ajatus lähti aika perinteisestä huomiosta. Puhuttiin työpaikalla Applesta…
Ei sellaista päivää etteikö törmäisi jonkun toimijan viesteihin vastuullisuudesta. Asia itsessään on toki hyvä ja tärkeä, mutta pohdin tässä sitä että paljonko…
Aloitin kirjoittamaan tänne ajatuksiani vuonna 2012. En ole koskaan nauttinut kirjoittamisesta, joten aloittaminen tuntui alkuun vaikealta. Päätin että kirjoitan sata ensimmäistä juttua…
Luottamusta pitää rakentaa. Olen aina pohtinut tuota sanontaa. Jostain syystä olen aina kokenut sen hankalaksi sisäistää. Tässä muutama ajatus siitä miten itse…
Siinä se taas meni. Yksi yrittäjän päivä ohitse. Perustin aikanaan oman toiminimen vuonna 1998, jolla tein muutaman vuoden hommia. Toiminimi taisi mennä…
Kirjoittelin Moretagin blogiin hieman taustoistani ja siitä mitä tällä hetkellä teen. Helene Nurmio kävi kommentoimassa LinkedInin puolella kirjoitustani ja halusi kuulla lisää…
Aloitin juoksuharrastuksen noin kolme vuotta sitten. Ensimmäiset lenkit olivat sellaisia kuoleman ja kalman välimaastossa olevia räpiköintejä, jotka olivat mitaltaan ehkä kolme kilometriä.…
Sain postissa kirjeen. Sellaisen perinteisen paperisen kirjeen, jonka huomioarvo oli kaikessa tässä digiajassa huomattavan erottuva. Se piti sisällään runon. Pienen, hauraan runon.…
Isäni totesi joskus, että vaihdan puhelinta ja työpaikkaa useammin kuin toiset sukkiaan. Ehkä tuossa lauseessa on jotain totuuden siementä, sillä oma CV…
Kävin viikolla puhumassa yhden Nuorkauppakamarin kuukausitapaamisessa. Nuorkauppakamarin toiminta on minulle lähinnä tuttua vain parin entisen työkaverin kautta, joten oli hauska käydä tutustumassa…
Tässä ollaan nyt pari päivää Yrityspäivät -rekrymessuilla tutustumassa Tampereen seudun opiskelijoihin. Koitamme löytää lisää loistavia tyyppejä meille duuniin ja pieni haravointi yliopistolla…
Varoituksen sana heti alkuun. Teksti voi aiheuttaa lannistumista. Kävimme 140 merkin keskustelua aiheesta lannistaminen. Keskustelu lähti kumpuamaan aivan uudenlaisille radoille ja se…
Heittelimme Janin (@liljajan) kanssa viikolla riimejä Twitterissä. Lähes koko perjantain kestävä riimittely jäi jotenkin hassusti päähän pyörimään, joten kirjoitellaan nyt ylös kaikki…
Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen…
Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen…
Meninpä sitten pyytämään perjantaina taas #vierasotsikko vinkkejä. Sitä saa mitä tilaa ja ehkä seuraavan kerran kyselen otsikoita vaikka alkuviikosta keskellä arkea. Sen…
Tänään kirjoitellaan #vierasotsikko, kiitos Timo Sorri @SorsiusMaximus Olen katsellut meidän ikkunasta ulos koko loppukesän. Talomme 60-luvulla rakentanut pariskunta istutti koko pihamaan täyteen…
Lueskelin aamulla kirjoitusta, jossa oltiin kovin harmistuneita siitä että ohjelmistoalalla on kovin vähän naisia. Tekstissä oli mielestäni kovin hassu lause: ”Naiset käyttävät…
Moni organisaatio painii täälläkin paljon puhutun digitalisoitumisen kanssa. Paine tuntuu selkänahassa kun niitä paljon puhuttuja “aina näin tehtyjä asioita” yritetään kammeta uuteen…
Rakastan dataa. Uskon että tietoa ei ole koskaan liikaa käytettävissä. Päätöksenteon apuvälineenä data on loistava renki. Tietovarastojen kapasiteetti ja laskentanopeus mahdollistavat, että kaikki…
Kesäloman alkuun on noin kuukausi aikaa. Kesäloma ja loma kaikkiaan on aika hieno etuoikeus. Sehän on tavallaan työnantajalle sellainen 12:n hinnalla 11…
Tänään oli kirjoitus M&M:ssä siitä kuinka mainostoimistot ostavat digiosaamista yritysostoilla. Olen kuullut tämän tarinan ennenkin. Maailma tuntuu pyörivän alla olevan kuvan mukaisesti.…
Haastattelin Christina Rieseniä jokunen kuukausi sitten Solitan asiakaslehteä varten. Christina vastaa Evernoten Euroopan toiminnoista ja kiertää maailmaa Sveitsistä käsin. Haastattelussa nousi hyvin…
Pyytelen Twitterissä aina välillä näitä vierasaiheita, eli kuka tahansa voi heittää aiheen josta kirjoitan. Tällä kertaa tulee pari kirjoitusta putkeen joiden aiheet…
Ajanhallinta tahtoo pettää aika helposti. Kalenteri täytyy kaikenkarvaisista kissanristiäisistä ja muista mukamas niin kovin tärkeistä tapahtumista. Kun katson esimerkiksi tämän viikon osalta…
Vierasaihe by Antti Niemi (@justsopivasti) eli ”Miten vaappu opetti minulle kaiken bisneksestä?”. En ole ihan varma että onko aiheessa yksi a liikaa tuossa…
Jälleen yksi vierasaihe by Elina Mäkinen (@Crawliee). Aiheita saa siis ehdottaa Twitterissä, ja kirjoitan lähes kaikesta mitä muut ehdottavat. Näin vapun aikoihin tämä…
Neljäkymmentäkahdeksan vietettyä tuntia Lontoossa takana. Vielä neljä päivää edessä. Kirjoitin blogiini viimeksi kaksi vuotta sitten täältä. On hauska kävellä Oxford Streetin varrella…
Tietotyöläisen arki on melko hektistä. On työmatkoja ja kymmeniä tapaamisia kalenterissa joka viikko. Aika monena perjantaina voi vain miettiä että mihin kulunut…
Kaikki alkoi twiitistäni “Kun profiilissa lukee “ajatukseni ovat omiani”, on työnantajassasi jotain pahasti vialla #avoimuus #nykyaika.” Jostakin syystä tuo tuntui kolahtavan aika moneen…
Ehkä kliseisin otsikko mitä maailmasta löytyy, mutta haitanneeko tuo. Keskustelin aamulla rautatieasemalla työkaverin kanssa lyhyesti kaikenlaista ja yksi juttu jäi selkeästi kummittelemaan,…
Kuinka moni muistaa 2000-luvun puolesta välistä ACN:n? Tulivat markkinoille kovalla innolla siinä vaiheessa kun puhelinoperaattorit mahdollistivat numeronsiirron operaattorilta toiselle. ACN julisti että…
Pohdittiin tänään, että mikä saa aikaan muutoksen. Kun keskustellaan esimerkiksi digitalisoitumisesta ilmiönä, niin mikä saa aikaan muutoksen. Missä muutos syntyy ja mikä…
Siellä sitä taas oltiin. Tuulessa ja tuiskussa, selkä märkänä ja lenkkarit mutkalla. Kävin viikolla Helsingin 4Runners liikkeessä Kampissa ja tein loistavia löytöjä.…
Terveisiä pururadalta! Siellä se ylipainoinen elämäntaparemontin tekijä taas taapersi otsa hiessä pitkin polkuja. Kirjoitin pari päivää sitten markkinoinnista verraten sitä liikuntaan. Tänään jatkuu…
”Niin kirjoitin liikaa eilen taas Kirjoitin sulle uudestaan Pitäisi muistaa uskaltaa Pitäisi muistaa yrittää” Toni Wirtanen aloittaa tuolla tavalla Apulannan ”Maanantai” biisin.…
Tässä ollaan aikalailla kesälomafiiliksissä. Matkalla viimeisiin tapaamisiin ennen loman alkua. Olen aistinut verkossa, että aika moni on tainnut jäädä lomalle suoraa juhannuksesta. Aika…
Sellaistahan se välillä on. Pää tuntuu tyhjältä, mutta silti olisi intoa kirjoittaa. Olen monesti miettynyt että kuinka valtava paine olisi, jos pitäisi…
Kirjoittelin aikaisemmin vähän samasta aiheesta – http://www.jannegylling.fi/mihin-suuntaan-olet-matkalla/ Aihe kuitenkin tuntui niin mielenkiintoiselta, että ajattelin kirjoittaa siitä lisää. Tämä on se syy miksi pidän…
Olen tässä taas seurannut pari päivää keskustelua Twitterissä. Ihmiset huutelevat toisilleen ja kiukuttelevat kuin pikkulapset. Mutta hei, sehän tässä sosiaalisessa mediassa on…
Lähipäivien keskustelu YouTube-videoiden katselukertojen oikeellisuudesta sai myös minut pohtimaan asioita ja ilmiöitä. Tässä muutama ajatus joka on herännyt mieleeni viimeisen kahden päivän…
Ajattelin kirjoittaa viimeisen viikon tapahtumista. Eli kirjoittaa muutoksesta, mahdollisuuksista ja menestyksestä. Kulunut kevät, jos tätä pakkasta voi kevääksi jo kutsua, on ollut…
Tällä hetkellä nuoriso ei tiedä mikä on c-kasetti. Kymmenen vuotta sitten syntyneet eivät tiedä aikaa ennen matkapuhelimia ja nettiä. Muistatko ajan jolloin…
Tein viikonloppuna jotain, mitä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan. Luin monta tuntia ihan perinteistä kirjaa. Ehkä syynä tähän oli se, että…
Suomi sai taas uutta verta kunnallispolitiikkaan viikonloppuna. Kunnanvaltuustoihin saatiin satoja uusia vaikuttajia ja päättäjiä. Nyt alkavalla viikolla voi taas katsoa kaikista lehdistä…
Olemme osallistuneet Great Place to Work -kilpailuun jo useamman vuoden ajan. Aloitin Solitalla aika tasan vuosi sitten, enkä silloin päässyt osallistumaan. Tänä…
Olen saanut tutustua Magnus Lönnqvistin ajatusmaailmaan jo pidemmän aikaa. Nyt Magnus avasi StressinMurtajat palvelunsa Heikkilän Matin kanssa ja seuraan mielenkiinnolla, että mitä…
Kirjoitin jo pitkän tekstin matkalla kotiin. Kun olin julkaisemassa kirjoitustani viestinnän muuttumisesta, törmäsin facebookissa presidenttimme statuspäivitykseen. Kannatin edellisissä vaaleissa Niinistöä. Saulin tekemisiä…
Olen saanut kertoa tänä vuonna työstäni ja työnkuvastani useammin kuin koskaan aikaisemmin. Entisessä elämässä mainostoimistoissa oli helppoa olla AD ja suunnittelujohtaja. Jotakuinkin…
Verkko on ihmeellinen maailma. Aloitin tämän blogikirjoittelun neljä kuukautta sitten ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo paljon. Kävijämäärät ovat nousseet joka…
Tampereella järjestetään kerran kuussa mainonnan suunnittelijoille kohdennettu Säätiön kohtaamistapahtuma. Siellä tapaa alan edustajia ja verkottautuu tekijöiden kanssa. Voin suositella kyseistä tapahtumaa, ja…
Paasaaminen digitalisoitumisesta on välillä johtanut varsinaiseen digiähkyyn. Toimintaympäristömme, kulttuurimme ja tapamme kuitenkin muuttuvat väistämättä ja sen muutoksen kärryissä istuminen laittaa pienen ihmisen…
Tapasin Lontoossa kesän alussa mielenkiintoisen henkilön. Hänen innostuksensa ja asenteensa kaikkeen tekemiseen jäi jotenkin pyörimään takaraivooni. Yhtenä isona asiana lyhyestä tapaamisesta jäi…
Metelimedia on molemminpuolista. Se että sinä pidät ääntä itsestäsi siellä missä kohderyhmäsi on, tarkoittaa samalla että kohderyhmäsi puhuu myös avoimesti sinusta. Meillä…
Mainonta vaikuttaa meidän ostokäyttäytymiseen. Välillisesti ja välittömästi. Sisäänostajat tilaavat tuotteita jos tietävät että mainoskampanja on tulossa. Kysynnän ja tarjonnan laki vaikuttaa siihen…
Objektiivisuuden ylläpitäminen vaatii riittävän monen askeleen ottamista kauemmaksi. Tukehdumme pieneen ympyräämme, muurien sisälle jotka rakensimme. Tarvitsemme ravistelua ja uusia ajatuksia Rakastan muutosta.…
Missä asiakkaasi ovat? Tiedätkö edes? Oletko täysin varma? Oletko siellä missä asiakkaasi ovat? Miten vaikutat heihin? Käytkö aitoa dialogia heidän kanssaan? Isoja…
Tyytymättömyys. Vihaan sitä. Sen takia kaikki turha valittaminen voisi loppua. Jos asiat eivät ole kuin haluat, tee asialle jotain. Lopeta se valittaminen,…
Itseluottamus ja luova hulluus vievät ihmisiä oikeasti läpi harmaan kiven. Sain eilen olla kuuntelemassa kahta innokasta yrittäjähenkistä ihmistä joiden tunteenpalo omaa tekemistään…
Mitä mieltä yrityksesi on jostain asiasta? Miksi olette suuntautuneet juuri siihen mitä nyt teette? Onko yrityksellä mielipidettä? Onko se edes mahdollista? Kaikki…
Asiakaspalvelu koostuu pienistä teoista. Ostimme Maskusta nahkasohvan noin kuukausi sitten. Myyjä hoiti asiansa liikkeessä kuin vanha tekijä. Olimme kotimatkalla tyytyväisiä. Toimitusaika on…
Jokainen on oman elämänsä tähti. Sinun jättämäsi jälki tälle pallolle on mielenkiintoisin tarina ikinä. Jos saisin kuulla vain yhden tarinan, kuulisin sinun…
Suomalainen hittitehtailija, Apulannan nokkamies, Toni Wirtanen laulaa jossain viisussaan että otsassa lukee ravistettava ennen käyttöä. Pieni ajatusten ravistelu toimii aina. Elämme tapojen…
Muistiinpanot, puhelinluettelo, allekirjoitus.. Jokainen asia joka voi digitalisoitua, tulee digitalisoitumaan. Ostamme, varaamme, tilaamme, toimitamme digitaalisia kanavia pitkin. Tänä vuonna enemmän kuin ennen,…
Teemme päivän aikana tuhansia päätöksiä. Pääosin päätöksemme ovat sellaisia joihin emme kiinnitä suuremmin huomiota. Tottumukset ohjaavat päätöksiämme Joskus tuntuu siltä ettemme ajattele…
Me olemme kaikki mielenkiintoisia. Niin mielenkiintoisia että jos meistä tehtäisiin elokuva, sitä menisi moni katsomaan. Jos vertaat Salattujen elämien tapahtumia Iholla sarjaan,…
Tiedätkö omasta työyhteisöstäsi, kunnanvaltuustostasi tai sukulaisistasi niitä todellisia kehityksen jarrumiehiä. Niitä jotka välttelevät kaikkea muutosta ja ovat ihan periaatteesta kehitystä vastaan. Heidän…
Liiketoiminta on kuin autolla ajamista. Sinun tulee navigoida eri pisteiden välillä ja seurata mitä muut tekevät. Vauhti täytyy pitää riittävänä ettet jää…
Emme voi koskaan vähätellä ensivaikutelman merkitystä. Sitä mielikuvaa joka meistä, tuotteestamme tai tarjoamastamme palvelusta jää. Me suomalaiset emme osaa antaa kritiikkiä. Äänestämme…